Kotimaa

Mainos

Vir­ka­mies­joh­to tyytyväinen Hailuodon sil­ta­pää­tök­seen: "Onhan sen kanssa tehty hommia"

Hailuodon ja mantereen välillä liikennöivä lautta on tarkoitus korvata kiinteällä yhteydellä, jossa on pengertie ja kaksi siltaa. KUVA: Jukka-Pekka Moilanen
Kotimaa 1.9.2017 7:08
Kaleva

Uutinen valtion myöntämästä siltayhteyden rahoituksesta osui Hailuodon väistyvän kunnanjohtajan Tero Karisen viimeiselle työpäivälle.

– Tämä on hienoin lahja virkakauden päättämiseen, mitä voin saada. Onhan sen kanssa tehty hommia, eläkkeelle jäävä Karinen kommentoi.

Hallitus kertoi budjetti-infossa torstaina, että valtio ryhtyy rahoittamaan Hailuodon ja mantereen välille rakennettavaa kiinteää yhteyttä. Se koostuu pengertiestä ja kahdesta siltasta.

– Luotin Liikenneviraston valmisteluun. Arvelin, että päätös tulee joko nyt tai seuraavana vuonna.

Karinen sanoo kiinteän tieyhteyden antavan kunnan kehitykselle uuden suunnan.

– Kiinnostus asuinpaikkana varmaan lisääntyy. Meillä on kaavoituksia käynnissä koko ajan.

Suhtautuminen siltaan oli ensimmäinen kysymys valintatilaisuudessa, kun Aki Heiskanen haki Hailuodon kunnanjohtajan paikkaa. Heiskanen aloittaa työssään tänään perjantaina.

– Rahoituspäätös antaa erinomaiset lähtökohdat alkaa tehdä töitä.

Heiskanen uskoo kiinteän yhteyden parantavan asukkaiden elinoloja ja lisäävän kunnan houkuttavuutta. Jo ennestään iso matkailuelinkeino saa kasvun mahdollisuuksia.

– Kaavoitusta on pohdittava, jotta mahdollisuudet tulevat käytettyä. Samalla on huomioitava saaren erityisyys ja pidettävä elinvoimaisen lintusaaren luonto arvossaan.

Rämet: Kyseessä on säästöinvestointi

Myös maakunnan vaikuttajat ovat lobanneet pitkään kiinteän tieyhteyden rakentamista Oulunsalosta Hailuotoon.

– Erittäin myönteinen uutinen oli, että saatiin kauan odotettu päätös ja vielä elinkaarirahoituksella, sanoo Pohjois-Pohjanmaan maakuntajohtaja Jussi Rämet.

Hän painottaa, että kyseessä on säästöinvestointi, joka vaikuttaa laajemminkin tienpidon rahoitukseen.

– Pitää odottaa vielä maankäyttöön ja tiesuunnitteluun liittyvät asiat, mutta rahoitus tuo vahvan pohjan tälle hankkeelle, Rämet sanoo.

– Uskon, että suurin merkitys sillalla on ihmisten arkeen saaressa, mutta on se elinvoimakysymyskin.

MAINOS
Mainos

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (112)

Päätös on kumottava lainvastaisena!! Jos ei kumota, niin aletaan tässä sitten muutkin rikkomaan lakeja järjestelmällisesti! Meitä luotolaisia on paljon, jotka emme halua siltaa!! Laitetaan kova kovaa vastaan ja vaaditaan asiaan oikaisua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mahtava homma. Nyt löytyy Oulunkinnläheltä kokoontumis ja sunnuntaiajelu paikka👍 Asutustakin sopivan vähän joten ei häiritse nuo äänekkäämmätkään kulkupelit.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onks Matti Ahde tyytyväinen? Päätöksellään jarrutti kehitystä lähes 30 vuotta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Taas menee yksi luonnon kaunis viljelypaikka pilalle. Tämä on taas näitä huvipuisto hankkeita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minusta tuo Hailuodon siltajappasu sai lopultakin hyvän päätöksen. Vaikka Hailuodon kunnan väkiluku on pieni, on erinomaista että valtiovalta suurella investoinnilla siirtää pienen Hailuodon nykyaikaan, eli kiinteän tieyhteyden piiriin. Ihmisten turvallisuus, elinkeino- ja matkailutoiminta vaatii ehdottomasti sitä, ja ennen muuta kansalaisten tasa-arvoisuus liikenneasioissa. Ainahan on toisinajattelijoita, kuten luonnonsuojelijat, joille luonnon olosuhteiden muuttumattomuus on ihmisen elinehtoja tärkeämpää, ja kesämökkiläiset, jotka kokevat lintukotonsa rauhan uhatuksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikö meillä olisi ollut se siltä jo 20vuotta sitten jos Oulun oma poika ei olisi ollut ympäsistöministeri

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hailuoto on ja tulee olemaan syrjässä edelleen.Minkä ihmeen takia sinne mikään muutto aalto tulee.palvelutkin häipyvät.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miten tällaista voidaan edes vastustaa, voi vain ihmetellä mitkä motiivit joka asian jarruttajilla on??

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Armeija mallinen ponttoonisilta paras ja halvin ratkaisu,kerta silta pitää saada.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hailuodosta tulee herkullinen virkistysreservaatti väsyneille oululaisille työläisille. Kuntaliitoksen jälkeen tehokas kaavoitus käyntiin ja meillä on ainutlaatuinen merellinen uusi lähiö käytössämme.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pelottavia nuo sillat näyttäis olevan näiden kirjoittelujen perusteella.. niin se oli tuo Oulujoen uusi silta Saarelankin kohdalla, mutta nyt kun siihen on porukat tottuneet, niin kukaan ei enää kommentoi mitään... kyllä aika haavat parantaa :-)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ojakylä Hailuoto - Oulun keskusta 48 km. Aika pitkä matka jokapäiväiseen työmatka-ajoon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

matka eikä mikään jos pääsee tietä ajamaan koko matkan. 17 vuotta kulkenut ja lauttamatkan kanssa 3tuntia päivässä matkoihin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kolmesta tunnista tunnin voi käyttää töiden tekoon lautalla, jos on sen mahdollistava työ. melkein tunti suuntaanda menee Ouluun nopeusrajoitusten mukaan ajaen, jäätiellä se on testattu. Ja liikenne sen kun hidastuu Oulunsalon puolells. Seuraavaksi silta sieltä Oritkariin?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisi tehty se kasinovuosien gondoolihissi torinrannasta Hailuotoon. 80-luvulla siitä oli Kalevassakin suunnitelu kuvat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (112)
Mainos
Mainos

Uutisvirta

102
Raksilan puoleisen Asemanseudun kaavoitus alkamassa – monitoimiareena, näyttelytiloja vai pelkkiä asuntoja? Katso video
41
Vakaumuksellista totaalikieltäytyjää ei voi tuomita tällä hetkellä vankeuteen – oikeuden tuore ratkaisu voi mullistaa oikeuskäytännön
38
Oulussa peräti puolet maan apteekkiryöstöistä – Poliisi: Kielii aktiivisesta huumevelkojen perinnästä
38
Vaaleihin ja eduskunnan toimintaan esitetään isoa remonttia – puolueet saisivat lisää rahaa, jos uudistuvat
36
Haukiputaan valtava romuautokokoelma ihmetyttää ja vaikeuttaa ajamista - kysyimme, milloin romunkeräilyyn puututaan
30
Suvi Lindén saapui Ouluun: "Tämä alkaa nyt olla ahdistelua jo"
29
Kommentti: Kultapojan kova koulu – Lauri Marjamäki jää historiaan valmentajana, jonka kaudella menestysputki katkesi

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Sipilän mahdoton työllisyystavoite toteutuu !

Koska Juha Sipilä on tehnyt noin valtavan paljon Suomen työttömien hyväksi - hän on suorastaan antanut kaikkensa - on me... Lue lisää...
Kansalta kaunis kiit...

Jari ja sarjakuvat

Jari

22.2.

Naapurit

23.2.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image