"Jos ei osaa päättää, olisi osattava edes erota, Viitanen tuimisteli lauantaina Tampereella."
Viitanen kävi puheessaan läpi Lindénin toimintaa Ylen rahoituksen uudistamisessa. Torstaina Lindén yllättäen siirsi asian ratkaisun yli tämän hallituskauden. "Aikaa valmisteluun hänellä oli yli vuosi ja kaiken takkuamisen jälkeen tuloksena oli silkka nolla, ei edes pannukakku", Viitanen päivitteli.
"Kykypuolue kokoomus on kunnostautunut viime aikoina viestintäpuolen poliittisissa virkanimityksissä. Puolueelta uskoisi löytyvän myös viestintäministeriksi parempia vaihtoehtoja", Viitanen vinoili.
Myös Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Martti Korhonen arvostelee viestintäministeri Suvi Lindénin ratkaisua siirtää Yle-lain uudistus vasta seuraavan hallituksen hallitusohjelmassa.
Korhoen sanoo tiedotteessaan, että hallitus leikkii vaarallisella tavalla Yleisradion tulevaisuudella.
"Kepun piti saada toimitusjohtaja vaihdettua ja kokoomus ajaa talouden entistä enemmän kuralle", Korhonen sanoo.
Korhonen vaatii Lindéniltä konkreettista linjanvetoa Yleisradion kehityssuunnitelmista.
"Vastuunpakoilun sijasta olisi äärimmäisen tärkeää kuulla, millaisia konkreettisia toimenpiteitä ministeri suosittelee Yleisradion rahoituskuvioiden ratkaisemiseksi", sanoo Korhonen.

Kommentoi
Siinä vasemmistoliiton Korhonen on niin pienen ja köyhän asialla että...! Eli viime aikojen uutisten ja kaikkien sotkujen jälkeen ensi vaaleissa näyttäisi ainut puolue, jota edes jotenkin voisi äänestää on perussuomalaiset, mutta muuttuisiko sittenkään mikään. Ja kansanedustaja terminä jo aikaa sitten vanhentunut. Suurin osa kansasta ei halua pakollista yle-maksua. Mitä tekee "kansanedustaja". Vaikka väkisin järjestää sellaisen. KYSYMÄTTÄ KANSALTA!
Hyvä Pia - täysin samaa mieltä. Suvi raukka on täysin epäsopiva ja eteenkin epäpätevä näihin hommiin. Kun kerran viestintätaidot on noin heikot kuin keskiviikon uutislähetyksesssä ettei Suvi tiedä itsekään mistä puhuu saatika mitä mukamas puhuu on korkea aika lähteä läpsyttämään. Ymmärsiköhän kukaan mitä Suvi tupisi uutisissa? Tämähän ei ole ensimmäinen kerta kun Suvi sotkee. On se vaan ihmeellistä että puoluetoverit nostavat kerta toisensa jälkeen tämän pyrkyrin seisaalleen. Tosin vielä enemmän täytyy ihmetellä teitä äänestäjiä, jotka kerta toisensa jälkeen annatte Suville äänenne. Suvin kohdalla tämä näyttää oman persuksen pelaamiselta: kansanvaalit tulossa vuoden päästä joten ei passaa suututtaa äänestäjiä. Hitto mitä peluritouhua! Monenko työpaikalla katsellaan sivusta jos ei saa vuoteen mitään aikaiseksi ja kertoo sen vielä etukäteen?
Oikein teit Suvi.Demarien hallitsema yle kansan käytöön.Satapäinen urheilutoimitus vie rahat. Ei pakkomaksua.
Mielestäni Suvi Linden teki oikein.Tässä vaiheessa ei kannata lähteä muuttamaan lupa maksuja.Uskosin ,että enempi tulee maksamattomia lupa maksuja ja eroja.
Järkevä veto kokeneelta poliitikolta, siirtää vastuu vaalien kautta kansalle. Ilmeisesti SDP ei enää aja pienen ihmisen asiaa vaan omaa populismiaan.
Hyvä SUVI!!! Todella järkevä päätös sinulta!
Kyllä tämä oli Suvilta ihan oikea ratkaisu. Olin jo viestittänytkin Suville, että vaihdan puoluetta, jos tällainen tasavero säädetään. Nyt sitten vain ensi vaaleissa huolehditaan, että eduskuntaan menee sellaiset edustajat, jotka eivät säädä ko lakia vaan mediamaksu määräytyy joko Ylen käytön mukaan tai kansalaisen tulojen mukaan.
Kyllä kaikki saisi maksaa tuon maksun (jopa lestatkin) YLE:n palveluista. Ei se tellun puuttuminen taloudesta ole syy olla maksamatta, onhan radio ja tämä internjettikin, jonka kautta saat YLEN:n palveluja laidasta laitaan.
Suvilta viisas ja rohkea veto, äänestän Suvia seuraavissa vaaleissa.
Kyllähän tuo Linden on niin pihalla kun olla voi. Tosin kansalaisethan siitä tykkää kun mediamaksu laitettiin jäihin. Mutta kyllä tässä on yksi historiamme turhin ministeri
Ei missään tapauksessa pidä erota!Hänhän on ainoa joka osaa käyttää ns.tervettä tai maalaisjärkeä.Suvi tajuaa että suomi on taas kohta EU:n hampaissa typerillä meedia päätöksineen ja meediasirkuksineen.Missään EU:maassa ei tarvitse maksaa tuotteesta jota ei käytä.Muuten sitä sanotaan pakottamiseksi ja sitähän ei suomenkaan laki salli.Kannattaisi vilkaista myös perustuslakiakin.
Esittääkö varapuheenjohtaja nyt koko puolueen kantana, että kansalaisten epäoikeudenmukaiseksi kokeman maksun jäihin paneminen oli väärin? Että puolueen mielestä erityisesti pienituloisimpia kyykyttävä järjestelmä olisi ilman muuta pitänyt ottaa käyttöön? Mitä muita vähävaraisten tilannetta entisestään hankaloittavia pakollisia maksuja SDP vaatii?
Hyvä Suvi, äläkä palauta enää hallitukseen, käske otta yhteisistä varoista Ylen kustannukset,,
se oli katainen joka määräs linteenin sen touhun vetään pois .muistakaa mitkä tahot päättää mitä hallituksesa tehän niitä ei montaa siel oo. nämä on juoksu poikia ja tyttöjä muutamalle herran retkulle
Suvi Linden täysin "rahapiirien juoksutyttö", onhan se nähty jo vuosia sitten. Omatkin, mm. Sasi jo "kehui" Lindeniä lehtitalojen etujen ajajaksi. Mistä hänelle yhtä äkkiä tuli tarve KÖYHIÄ ajatella? Oma etu täysin kyseessä ja onhan ne vaalitkin tulossa..
Kaikki kunnia Suville! Ainut oikea politikko koko eduskunnassa.
Suvi Lindenille täydet 10 pistettä päätöksestään. Pia Viitanen on vain hyvin toimeentulevien asialla. Medialaki tällaisena on susi. Maksatetaan lupamaksut niilläkin, joilla ei ole varaa edes televisioon, jos mediamaksu tulee.
Onni onnettomuudessa että DEMARIT eivät ole vallassa. Peritty tapa ei nyt ole toteutettavissa.Elikkä eivät pääse kurjistamaan lisää puolustuskyvyttömän kansanosan asemaa. Mooseksen perillisillä pelottavat jäljet.
Linden pelaa omaa peliä hän varmistaa äänestäjien tyytyväisyyden luopumalla "mediamaksu"kaavailuista,mutta tekee omille puoluetovereille ja ennen kaikkea seuraajalleen hallaa.
Kyllä nyt on golf-ministeri tullut tiensä päähän. Kohut ja sekoilu ovat miltei synonyymejä Suvi Lindenille. Syitä erota on ollut aiemminkin mutta kyllä pitäisi itse ymmärtää milloin on sotkenut yhteiskuntaa tarpeeksi. Poliittinen virka on luottamus kansalta ja äänestäjiltä - Kansan luottamusta Suvi ei kyllä enää nauti.