Tipaton tammikuu on vanha ryhtiliike vuoden aluksi. Nyt sen rinnalle on rynninyt Vegaanihaaste, jossa houkutellaan kokeilemaan vegaanista elämää kuukauden ajan.
Vegaanihaasteen tiedottaja Satu Saunio kertoo, että haasteeseen on ilmoittautunut mukaan jo yli 4 000 ihmistä. Määrä kasvaa vielä tammikuun aikana.
Vegaaniliiton ja Oikeutta Eläimille -järjestön tempaus on kerännyt porukkaa mukaan vuosi vuodelta yhä enemmän. Vegaanihaasteen verkkosivuilla julkisuuden henkilöt Jari Sarasvuosta Rosa Meriläiseen ja Maija Vilkkumaahan kertovat kokeilevansa kasvisperäistä ruokavaliota tammikuun ajan.
– Kasvisruoka kiinnostaa monia. Vegaanihaasteessa mukana oleva saa monipuolisia vinkkejä, reseptejä ja hyödyllistä tietoa, Saunio selittää.
Siirtymällä kasviperäiseen ruokavalioon edes kuukaudeksi voi auttaa niin eläimiä, ympäristöä kuin omaa terveyttäkin.
Vegaanihaaste on eri asia kuin Lihaton lokakuu -tempaus.
– Lihaton lokakuu -ajatus lähti Madventures-ohjelmasta pari vuotta sitten. Sillä ei ole kuitenkaan taustaorganisaatiota, Saunio kommentoi.
Luento Oulussa ruokavalion koostamisesta
Vegaanihaasteen järjestäjät eivät ole kartoittaneet, miten Vegaanihaasteessa mukana olevat jakautuvat maantieteellisesti. Mukana on kuitenkin ihmisiä eri puolilta Suomesta.
Kasvissyönnin kannattajat ovat Saunion mukaan tyypillisesti nuoria, kaupunkilaisia ja Etelä-Suomessa asuvia.
Vegaanihaasteen palautekyselyn mukaan noin 80 prosenttia tammikuun haasteeseen osallistuneista aikoo jatkaa vegaanista tai melkein vegaanista elämäntapaa myös tammikuun jälkeen.
– Se on tosi positiivista ja rohkaisevaa, sanoo Saunio.
Vegaanihaasteen ilmainen luento on luvassa Oulussa keskiviikkona 4.1. Laillistettu ravitsemusterapeutti Lotta Pelkonen kertoo vegaanisen ruokavalion koostamisesta kello 18 Mäkelininkatu 29:n Bingossa.