Kokoomuksen kansanedustaja Veera Ruoho kertoo Twitterissä, että hän on tehnyt rikosilmoituksen eduskunnan ahdistelutapauksesta, ja että asia on poliisin tutkittavana.
– Minulla ei ole enää muuta kommentoitavaa asiasta, Ruoho kirjoittaa.
Ruoho oli eduskunnan kahvilassa viettämässä taukoa täysistunnosta, kun perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen kävi häneen käsiksi. Asiasta kertoi ensimmäisenä MTV maanantaina. Uutisen mukaan Hakkarainen suuteli Ruohoa väkisin. Tapauksella oli useita silminnäkijöitä.
Hakkarainen oli viettämässä eduskuntaryhmänsä pikkujouluja samaan aikaan, kun Ruoho osallistui yöhön saakka jatkuneeseen alkoholilain käsittelyyn.
Ruoho kertoo, että hän aikoo tavata poliisit tänään tiistaina ja keskustella asiasta. Ruoho on myös itse ammatiltaan poliisi.
- Osaan kuvitella, miltä tuntuu jokaisen seksuaalisen ahdistelun uhrista, hän kuvailee torstaista tilannetta.
Hakkarainen sai ryhmältä vakavan varoituksen
Hakkarainen sai tiistaina perussuomalaisten eduskuntaryhmältä vakavan varoituksen Ruohon tapauksesta. Hän myös ilmoitti vetäytyvänsä perussuomalaisten varapuheenjohtajan tehtävästä.
- Olen pahoillani toiminnastani, Hakkarainen kuvaili Facebookissa tiistaina.
Tiistaina myös eduskunnan puhemies Maria Lohela (sin.) on huomauttanut Hakkaraista tapahtumasta. Lohelan julkaiseman tiedotteen mukaan Hakkaraisen toiminta on ollut erittäin moitittavaa.
- Perustuslain mukaan kansanedustajan tulee käyttäytyä vakaasti ja arvokkaasti. Tätä puhemiehenä edellytän myös edustaja Hakkaraiselta, Lohela kuvailee tiedotteessaan.