Suomen markkinoille levinnyt ehkäisykeino ilman hormoneita ei saa alan lääkäriltä suuria suosituksia.
Kyseessä oleva ehkäisytietokone lupaa, että laitteen avulla nainen voi luottaa niin kutsuttuihin ”varmoihin päiviin”. Laite kertoo missä vaiheessa kiertoa nainen voi tulla raskaaksi ja missä ei.
Ehkäisytietokoneen toiminta perustuu joka aamuiseen kehon lämpötilan mittaukseen. Ovulaation tulo nostaa hieman lämpötilaa, jota laite siis etsii. Jos se havaitsee sen, on nainen laitteen mukaan hedelmällinen seuraavien 24 tunnin aikana.
Tietokone perustaa laskelmansa tähän etsiessään kuutta päivää kierrosta, jolloin yhdyntä voi johtaa raskauteen.
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Sari Ahonkallio huomauttaa, että ihmisen ruumiinlämpö voi nousta myös esimerkiksi sairauden tai fyysisen rasituksen myötä. Suusta mitattu lämpötila voi vaihdella myös kuuman ruuan tai juoman seurauksena.
Lady-Comp–merkkistä laitetta maahantuovan LC Finland Oy:n markkinoija Tiia Palm kuitenkin sanoo, että nämä eivät vaikuta tulokseen, jos mittauksen tekee heti herättyään.
Palm kertoo, että laitteelle on tehty 25 vuotta laajoja tieteellisiä tutkimuksia, joissa ehkäisyvarmuus on testattu.
Lue lisää 26.07.2012 Kalevasta.

Kommentit
Keskustellessani Lady Combista gynegologini kanssa, hän piti sitä epävarmana:
"ns. varmat päivät eivät ole varmat. Kunnon yhdyntä aikaansaa ovulaation missä tahansa kierron vaiheessa ja raskaus on mahdollinen."
"15 % oikein käyttäneistä tuli kaikesta huolimatta raskaaksi"
Vaaditaan varman hormonittoman ehkäisyn kehittämistä ja saamista!
En luottaisi tuohon tietkoneeseen, vaan oman kehon omatoimiseen tarkkailuun. Itse raskauduin hormonaalisista ehkäisyistä huolimatta, 4 kaveria raskautui kondomin käytöstä huolimatta ja yksi kaveri, kun luotti varmoihin päiviin. Suunnilleen samanlainen teho näyttäisi olevan siis kaikilla keinoilla.
Tuostahan huomaa selvästi kuinka luotettavaa luottaa varmoihin päiviin ja jättää ne väliin jos ei halua perheen lisäystä .
Kannattaa kokeilla!
Mikä on se laitteen takuu jos tuleekin raskaaksi, saako laitteen silloin ilmaiseksi ilman postikuluja.
Voi voi.. jo on taas keksintö. En käyttäisi.
Voitaisiinko keksiä myös sellainen tietokoneohjelma, joka kertoo miehen varmat toimivuuspäivät, eli toisin sanoen höpö höpöä koko keksintö.
Naisen logiikkaa suoraan tippaleipäaivoista, tässä jutussahan on kyse ehkäisystä.
Vanha vitsihän kuului:
-Miksi kutsutaan naista joka luottaa varmoihin päiviin?
-Äidiksi