Kotimaa

Mainos

Väritä itsesi rennoksi – Työ­ter­veys­lai­tos suosittelee yk­si­toik­kois­ta puuhaa

Aikuisten väritysharrastus on rantautunut Suomeen. KUVA: Leo Mäkinen
Kotimaa 16.6.2015 11:16
Laura Airola

Nyt sitä suosittaa Työterveyslaitoskin – värittämistä nimittäin. Etelä-Euroopassa viime vuosina suosiota kerännyt aikuisten väritysharrastus on rantautunut Suomeenkin.

Työterveyslaitos julkaisee sivuillaan vielä kesäkuun aikana väritystehtävien kokoelman. Myös useat kustantajat ovat ottaneet valikoimiinsa aikuisten värityskirjoja. Mutta miksi?

– Ihmisen keho ja mieli ovat hyvin läheisessä yhteydessä. Yksitoikkoinen kehollinen toiminta – esimerkiksi juuri värityskirjan värittäminen, sukan kutominen tai lenkillä käyminen – rauhoittavat myös mielen, valaisee Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori, aivotutkija Minna Huotilainen.

Värittämisen väitetään lisäävän hyvinvointia ja aktivoivan aivojen motoriikkaa sekä luovuutta sääteleviä osia. Ranskassa aikuisten värityskirjat myyvät Telegraphin mukaan jo paremmin kuin keittokirjat. Myös Britanniassa värityskirjojen myyntiluvut ovat nousseet rajusti viime vuosina.

– Värittämisen etu kutomiseen verrattuna on, että se ei vaadi mitään erityistaitoja. Se antaa mahdollisuuden päästää luovuus valloilleen, Huotilainen sanoo.

Väritä luennolla ja työpaikalla

Värittämisen väitetään paitsi vähentävän stressiä, myös helpottavan neurooseja. Aikuisten värityskirjoja myydäänkin taideterapiana. Huotilaisen mukaan värittämisellä on tehostava vaikutus myös oppimiseen.

– Monien aivo- ja oppimistutkimusten mukaan kaikenlainen näpertely tehostaa kuulonvaraista oppimista. Jos esimerkiksi opiskelee jotain vaativaa materiaalia, värittäminen olisi oivallista oheistoimintaa, ellei käsiä ole varattu muistiinpanojen tekemiseen.

Huotilainen kehottaa tulostamaan värityskuvia esimerkiksi työpaikan kahvihuoneeseen, jossa niitä voi väritellä tauon aikana. Sillä pitäisi olla myönteinen vaikutus työhön keskittymiseen.
Mutta mitä aikuiset värittävät, tuskin Peppi Pitkätossuja kuitenkaan?

– Meidän julkaisemat värityspohjat ovat uusiin ja vanhoihin töihin liittyviä, esimerkiksi tukinuittaja tukkijoella. Olen tutustunut myös markkinoilla oleviin aikuisten värityskirjoihin, niissä aiheet ovat usein hypnoottisen näköisiä ornamentteja, mutta myös esittäviä kuvia, Huotilainen kertoo.

Turkulainen väritysaddikti haluaa löysätä pipoja

Väritys on lyönyt läpi jo ainakin Turussa, jossa järjestetään heinäkuussa jopa aikuisille suunnattu väritykseen keskittynyt festivaali.

Tapahtuman järjestäjä, artesaani ja diakoni Heli Lindroos tunnustautuu itse ”väritysaddiktiksi”.

– Herään aamulla, keitän teetä ja rupean värittämään. Värityspäivän tärkein idea onkin, että aikuiset ihmiset ymmärtävät, että heillä on lupa värittää ja leikkiä. Meidän elämä on usein niin hirveän tiukkapipoista.

Idean tapahtumaan Lindroos sai väritysryhmästä, jota hän ohjasi kevään ajan.

– Värittelimme yhdessä. Nuorin osallistuja oli 17-vuotias, vanhimmat seitsemänkymppisiä, se oli innostava kokemus, Lindroos sanoo.

Lindroos itse on värittänyt aina, mutta alkanut piirtämään värityskuvia vasta tänä keväänä.

– Värityskuvien ei tarvitse olla esittäviä, kuka tahansa osaa tehdä sellaisen itselleen. Itse teen kuvapäiväkirjoja, joihin maalaan ja leikkaan lehdistä kuvia. Se on hirveän hauskaa.

Aikuisten värityskirjoja julkaisevat lähiviikkoina muun muassa kustannusosakeyhtiö Paasilinna sekä Basam Books.

Paasilinnan tiedotteessa kerrotaan, että kuvina on ”Marie-Antoinetten hovitaitelijan Redoutén ruusuja, englantilaisen Libertyn idänmatkojen inspiroimia kukkakuvioita, Taj Mahalin tulppaanifriisejä” ja niin edelleen.

Kirjoille voi povata hyvää myyntimenestystä, ainakin jos katsoo myyntilukuja Ranskasta. Viime vuonna Ranskan markkinoiden käytännöllisten tietokirjojen myyntilistan 15 kärkeen mahtui viisi aikuisten värityskirjaa.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222

---

Lue Kalevasta kiinnostavimmat jutut Oulusta ja kauempaa. 🗞
Tilaa nyt alk. 9,90€/kk!

---

MAINOS
Mainos

Kommentoi

Olen aina tykännyt tämmöisistä väritysjutuista. Nythän näitä voikin alkaa taas värkkäämään, ihan "viisaampien" suosituksista. On ollutkin pitkä tauko. Eikun värikynien ja värityskirjojen ostoon !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hei ihan oikeasti: www.ttl.fi. Kannattaa tutustua, mitä kaikkea sinullekin turvallisemman työn puolesta on jo valmiiksi mietitty, suunniteltu, päätetty, yhtenäistetty, koulutettu, tutkittu, koottu jne. jne. Etusivu on kovin mainoksellinen, olennaiset asiat siellä muutaman klikkauksen syvemmällä :-)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minä olen harrastanut värittämistä jo pitkään. Olen 58 mies ja on todella rentouttavaa hommaa. Kokeilkaa ihmeessä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kannattaisi ottaa mallia muustakin vanhasta, esim hyötyliikunnasta (siivous, puutarha, kalastus, metsässä kävely, marjastus jne.) Väritystä, käsin kirjoittamista ja askartelua harrastettiin ennen tosi paljon, myös vanhmmat värittelivät lastensa kanssa esim. värityskirjoja. Niin yksinkertaista, halpaa ja niin hyvinvointia lisäävää olivat entiset puuhat ja harrastukset. Mutta eihän nykylapset- ja aikuiset tee muuta kuin poseeravat selfiessä pikkuvaatteillaan ja ovat netissä. Ongelmia mielenterveydessä ja fyysisessä terveydessä tulossa järkyttävän valtavasti, kun nykylapset ovat keksi-ikäisiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Meildän arkkitehtitoimiistoon on hankitu puupalikoita joista voi rakennella erilaisia luomuksia, lisäksi on jaettu värikynät ja vihot joihin on kehoitettu piirtelemään asiakaspuheluiden aikana "työpäivän loppupuolella sitten kokoamme kunkin aikaansaannokset yhteen ja pohdimme niiden käytännönsovelluksia joskus päivät venyvät iltamyöhään ja kodin arkirutiineihin lähtö tuntuu usein vastenmieliseltä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No ei se sitten ole rentouttavaa, jos tuotokset kerätään arvosteltaviski. Pieleen meni teillä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hei ihan oikeasti nyt.. pidetäänkö tätä Työterveyslaitosta yllä meidän verorahoilla? Tuo laitos on suljettava välittömästi ja meidän verorahat tulee säästää. Kuinka ihmeen monta näitä tämmöisiä laitoksia ja virastoja oikein on? Tuskin kukaan edes tietää kun joka päivä saa lukea uutisista jostain laitoksesta jota ei ole aikaisemmin edes kuultu olemassa olevan. Varmaan tuhansia tämmöisiä laitoksia ylläpidetään meidän verorahoilla?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olipas mielenkiintoa herättävä tokaisu että montako virastoa ja laitosta oikein on. Jokainen voi asian ihan itse tarkistaa valtionkonttorin julkaisemasta tiedotteesta. Siellä on kaikki listattu.
Itse pääsin reiluun kuuteen sataan. Laskelma on kuitenkin turhautumisesta johtuen aika epätarkka.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos
Mainos

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Keski-Suomen, Etelä-Savon ja Pohjois-Savon maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Sodankylä, Pelkosenniemi, Savukoski, Inari ja Utsjoki tienpintojen jäätymisen vuoksi.

Lukijakuvat

Katsotuin tänään

Lukija

Uusin lukijakuva

Närhi
henkka70

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Lopetetaan sotiminen

98 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Oulun autio keskusta

Miksi sinne keskikapunkiin pitäisi tavallisen ihmisen mennä??? Onhan paljon helpompaa asioida ympäristön kaupoissa joihi... Lue lisää...
Tavallinen duunaaja

Jari ja sarjakuvat

Jari

21.10.

Naapurit

21.10.

Fingerpori

21.10.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image