Van­ki­la­tuo­miot pe­riy­ty­vät jo kol­mes­sa pol­ves­sa

Rikollisuus periytyy yhä enemmän perheissä, joissa ongelmat ovat pahentuneet lamasta lähtien.

Vuosikymmeniä jatkunut syrjäytymiskierre näkyy vankiloissa, joissa tuomiot periytyvät yhä enemmän vanhemmilta lapsille.
Vuosikymmeniä jatkunut syrjäytymiskierre näkyy vankiloissa, joissa tuomiot periytyvät yhä enemmän vanhemmilta lapsille.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Vuosikymmeniä jatkunut syrjäytymiskierre näkyy vankiloissa, joissa tuomiot periytyvät yhä enemmän vanhemmilta lapsille.

Rikosseuraamuslaitoksen johtavan ylilääkärin Heikki Vartiaisen mukaan tuomioita kärsitään nykyään jo kolmannessa sukupolvessa.

Vartiainen toteaa, että rikollisuuden periytyminen kertoo sekä perheiden ongelmista että yhteiskunnan muuttumisesta.

”Nyky-yhteiskunta on niin vaativa, etteivät monet pärjää vaatimusten kanssa”, Vartiainen sanoo.

Yhtälöä ei ole auttanut se, että 1990-luvun laman aikana leikattiin perheiden sosiaalityöstä. Ongelmaperheet ovat jääneet ongelmiensa kanssa yhä enemmän yksin.

Tutkimusten mukaan vankien ja heidän perheidensä ongelmat ovat kasvaneet. Yhä useammalla vangilla on mielenterveysongelmia ja päihderiippuvuuksia.

Yhdeksän kymmenestä vangista sairastaa päihderiippuvuutta ja joka toinen kärsii jonkinlaisesta psyykkisestä ongelmasta kuten persoonallisuushäiriöstä.

Rikkinäinen perhe ja kasvuympäristö altistavat vankien lapset psyykkisille häiriöille ja päihdeongelmille.

Asiantuntija-arvioiden mukaan valtaosalla vangeista on traumaattisia lapsuuden kokemuksia.

Sen lisäksi kieroutunut ympäristö vääristää lasten arvomaailmaa, jolloin lain kiertämisestä tulee hyväksyttyä.

Ilmoita asiavirheestä