Van­ha­nen lä­het­täi­si jo­kai­sen suo­ma­lai­sen Kiinaan

Pääministeri ja pian väistyvä keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen lähettäisi jokaisen suomalaisen parin viikon opintomatkalle Kiinaan tai Intiaan, jotta suomalaiset tajuaisivat, millainen kilpailu Suomessa on edessä.

Matti Vanhanen haluaisi lähettää jokaisen suomalaisen tutustumismatkalle Kiinaan tai Intiaan.
Matti Vanhanen haluaisi lähettää jokaisen suomalaisen tutustumismatkalle Kiinaan tai Intiaan.
Kuva: Vesa Moilanen

Pääministeri ja pian väistyvä keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen lähettäisi jokaisen suomalaisen parin viikon opintomatkalle Kiinaan tai Intiaan, jotta suomalaiset tajuaisivat, millainen kilpailu Suomessa on edessä. Vanhanen sanoi tiistaina Verkkoapilalle antamassaan haastattelussa, että suomalaiset on saatava tajuamaan, ettei Suomen pärjääminen ole enää itsestään selvää.

Vanhanen kuitenkin toivoo, että keskusta saisi seuraaviin eduskuntavaaleihin ohjelman, jonka avulla ihmiset saataisiin uskomaan Suomen pärjäämiseen tulevaisuudessa.

Vanhanen myönsi olevansa haikeana puoluekokouksen edellä.

--?Uskon, että tunteet ovat pinnassa. Keskustaliike on merkinnyt minulle valtavan paljon. Tämä on yksi tärkeä etappi omassa keskustatyössä jättää puheenjohtajuus.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä