Mainos

Valtion työntekijöille maltillinen palkankorotus

Valtion työntekijöille laadittiin maltilliset palkankorotukset eilen päättyneissä neuvotteluissa. Työntekijöitä edustavat Pardia, Juko ja JHL pääsivät sopuun Valtion työmarkkinalaitoksen kanssa virkamiesten ja työntekijöiden työehtosopimuksesta. Sopimus on kaksivuotinen.

Kotimaa  8.3.2010 | Päivitetty 8.3.2010 | STT, Muuta tekstin kokoa -+
Valtion työntekijöille laadittiin maltilliset palkankorotukset eilen päättyneissä neuvotteluissa. Työntekijöitä edustavat Pardia, Juko ja JHL pääsivät sopuun Valtion työmarkkinalaitoksen kanssa virkamiesten ja työntekijöiden työehtosopimuksesta. Sopimus on kaksivuotinen.

Neuvottelutulos koskee kaikkiaan noin 88 000 valtion virkamiestä ja työntekijää jotka työskentelevät puolustusvoimissa, poliisi- tai verohallinnossa sekä ministeriöissä ja muissa valtion virastoissa.

Osapuolet sopivat muun muassa 0,55 prosentin yleiskorotuksesta ja hieman pienemmästä paikalliserästä.

Palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja Antti Palola piti neuvottelutulosta tyydyttävänä, varsinkin kun työnantaja esitti aluksi sopimusta, johon ei olisi ensimmäisenä vuonna tullut korotusta.

Palolan mukaan valtionhallintoa on viime vuosina järjestelty uudelleen kovalla vauhdilla. Sen vuoksi hän piti tärkeänä, että sopimuksessa onnistuttiin neuvottelemaan henkilöstön aseman turvaamisesta muutostilanteissa, kuten virastofuusioissa.

Onko sinulla aiheesta lisätietoa?

13222 Lähetä

Mainos
Ads by Google

Kommentoi

9/9 kommenttia

masa
8.3.2010 11:06

Valtion työntekijöiden palkoista ja muka helpoista hommista aina riittää valittajia. Se ei ole selvinnyt, että miksi nämä valittajat ei sitten itse hakeudu valtion töihin, jos siellä on niin lokoisat oltavat? Oletteko koskaan kuulleet sellaista juttua kuin "Valtionhallinnon tehostamisohjelma". Tätä ohjelmaa toteutetaan koko ajan ja valtion työntekijöiden määrä vähenee 20-25 % vuoteen 2015 mennessä. Lisäksi tehtäviä myös ulkoistetaan jatkuvasti. Kannattaa jättää valitus vähemmälle ja hakeutua valtiolle töihin. Valtion leipä on nykyisin kapean lisäksi LYHYT. Monilla tuttavilla on valtion työkokemusta 5-10 vuotta ja määräaikaisia työsopimuksia takana 20-50 kpl! Leipä tulee usein 3 kuukauden pätkissä. Alkoiko kiinnostamaan valtion hommat?


Nimimerkki
8.3.2010 09:46

Ahtaajat:ottakaa mallia,MALTTI on valttia


Akateeminen pätkätyöläinen
8.3.2010 09:37

Mä edelleen ihmettelen oletusta, jonka mukaan valtion työntekijöillä on isot palkat. "Herroilla" voi olla, mutta normityöntekijä on palkkakuopassa. Ja ihan sama tilanne on yliopistolla. Joskus oli sanonta !Valtion leipä on pitkä ja kapea", nykyisenä pätkätyöaikana se ole enää edes pitkä.


naurettavaa,tosi naurettavaa.
8.3.2010 09:09

miten sana työehtosopimus liittyy tähän juttuun,varmaan jokin sekaannus päässyt lipsahtamaan ?


Lakkolainen
8.3.2010 08:58

Yliopisto jatkaa vielä hekilöstönsä pitämistä sopimuksettomassa tilassa, kiitos rehtori Lajunen.


AAX
8.3.2010 08:40

Onnistuttiin henkilöstön asema muutostilanteissa? Sanahelinää! Samalla tavalla muka turvattiin paperilla henkilöstön asema yliopistouudistuuksessa. Turvattiinko? Ei.


Julle
8.3.2010 08:38

Alentaahan niitten palkkaa pitäisi, nythän on talouskriisi. Vai säästetäänkö taas lapsista ja vanhuksista ja verotetaan köyhiä. Miten on, kokoomus?


ilkiö
8.3.2010 08:22

Miten se TYÖ liittyy tähän asiaan?


kumarretaanko tässä herraa
8.3.2010 00:13

hoo ja hee sekä heheheheeeee... niillähän on jo niin isot palkat, ettei siitä ennää parane nostaa. alaspäin pitäisi mennä, että oltaisiin tasapuolisia. joka toinen joutaisi pakkotyöttömäksi kuten moni muukin kansalainen on joutunut.


Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat | Kotimaa Down Up
Mainos

Terve24 Blogit

Blogeihin
Mainos
stats-image
Takaisin ylös