Poliisi tutkii, syyllistyikö lääkärinä esiintynyt Esa Laiho joidenkin potilaidensa henkeen tai terveyteen kohdistuneisiin rikoksiin. Selvittelyssä on muun muassa kuolemia.
Uudesta esitutkinnasta kertoi ensin Helsingin Sanomat ja Nelosen uutiset.
Tutkinnanjohtaja Antti Leppilahti Helsingin poliisin väkivaltarikosyksiköstä ei kerro, mitkä ovat epäillyt rikosnimikkeet.
Laiho ehti työskennellä useissa sairaanhoitopiireissä noin kymmenen vuotta, joten poliisin selvityskin on laaja. Valvira on aiemmin kertonut, ettei Laihon jäljiltä ole löytynyt vakavia hoitovirheitä.
Poliisi aloitti uuden tutkinnan omasta aloitteestaan syksyllä. Siinä ei puhuta hoitovirhe-epäilyistä, koska poliisin mukaan sellaisen voisi tehdä vain aito terveydenhuollon ammattilainen.
– Tarkastelemme ihan puhtaasti, mitä Esa Laiho on lääkärinä esiintyessään tehnyt ja onko niistä toimista mahdollisesti aiheutunut tilanne, että olisi syytä epäillä rikosta, Leppilahti sanoo.
Laihon toimia tutkitaan myös Helsingin talousrikosyksikössä. Hän toimi poliisin mukaan väärennetyillä lääkärinpapereilla.