Verkon käyttö opetuksessa pysyi samankaltaisena 14 vuoden ajan vuoteen 2010, todetaan Aalto-yliopiston väitöskirjassa. Tietoverkkoa käytettiin lähinnä materiaalin jakelukanavana eikä esimerkiksi opetuksen vuorovaikutuksen lisäämisessä. Verkon käyttö näyttikin lisääntyneen vain määrällisesti.
Nykyinen opetuskulttuuri ja toimintatavat perustuvat tutkimuksen mukaan usein luentoihin ja tentteihin. Tieto- ja viestintätekniikalla olisi mahdollista ottaa mukaan uusia vuorovaikutuksen muotoja.
Valtiotieteiden lisensiaatti Lauri Saarinen tutki väitöskirjaansa varten tieto- ja viestintätekniikan käyttöä Kauppakorkeakoulun opetuksessa vuosina 1996–2010.