Suomalaisten hätätapausten määrä ulkomailla on noussut dramaattisesti. Vuonna 1999 ulkoasiainministeriö hoiti vain 15 000 konsulitehtävää, mutta viime vuonna niitä oli jo 40 000.
Konsulipalveluissa edustustot tai konsulaatit auttavat sairastuneita tai rikoksen kohteeksi joutuneita suomalaisia.
Maailmalla myös kuolee aiempaa enemmän suomalaisia. Neljän viime vuoden aikana ihmisiä on menehtynyt 300–400, kun sitä edeltävinä vuosina määrä oli alle 300. Viime vuonna kuolemantapauksia oli 342.
Hätätapausten määrä on kasvanut kansainvälistymisen myötä. Ulkomaille tehdään yli kuusi miljoonaa lomamatkaa vuodessa, ja maailmalla asuu jo neljännesmiljoona Suomen kansalaista.
Tilanteet vaihtelevat isyyden selvittämisestä lapsikaappauksiin tai tuomittujen siirtämiseen ja sijoittuvat sinne, minne ihmiset matkustavat.