Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinne pyrkii yllätysnimenä SDP:n varapuheenjohtajaksi. Ennakkokaavailujen ulkopuolelta varapuheenjohtajaksi esitetään myös kansanedustaja Susanna Huovista Keski-Suomesta.
Muut varapuheenjohtajaehdokkaat ovat asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru, kansanedustajat Ilkka Kantola, Jukka Kärnä, Antti Lindtman, Tuula Peltonen ja hallintotieteiden ylioppilas Eero Vainio.
Puoluesihteeriehdokkaiden määrä on supistunut kolmeen. He ovat Juha Kähärä, Markku Laine ja Reijo Paananen.
Puheenjohtaja Jutta Urpilainen ei vastoin odotuksia ota kantaa siihen, kenet pitäisi valita SDP:n uudeksi puoluesihteeriksi.
Urpilainen sanoi tiedotustilaisuudessaan, että puoluekokous valitsee puoluesihteerin huomenna, eikä hänellä ole mitään tarvetta arvioida ketään ehdokkaista.
Urpilainen totesi kuitenkin toivoneensa, että ehdokkuudesta aamulla luopunut Markku J. Jääskeläinen olisi ollut kisassa mukana loppuun asti.
Urpilaisen mukaan SDP:n kärkitavoitteita kuntavaaleissa ovat nuorisotyöttömyyden kitkeminen, huolenpito vanhuksista ja demokratian edistäminen.