Euromaiden valtiovarainministerit ovat puhelinkokouksessaan hyväksyneet Espanjan pankkien tueksi sovitun lainaohjelman. Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) mukaan ohjelma hyväksyttiin ennakoidusti lyhyen keskustelun jälkeen.
– Uskon ja toivon, että tämänpäiväinen lainaohjelmapäätös lisää luottamusta Espanjaan. Ohjelma on hyvä, siinä on paljon sellaisia tavoitteita, joita Suomi on pitänyt esillä muun muassa sijoittajien ja pankkien omistajien vastuusta, Urpilainen sanoi Helsingissä.
Urpilaisen mukaan Espanjan lainaohjelma ei valitettavasti ole viimeinen tukiohjelma euroalueen talouskriisissä, sillä Kypros on jo pyytänyt apua taloutensa pelastamiseksi.
Urpilainen ei vielä osannut sanoa, milloin Espanjalle maksetaan ensimmäiset tukirahat. Euromaat ovat sopineet, että Espanjalle voidaan myöntää ensimmäinen 30 miljardin euron lainaerä vielä heinäkuun aikana, mutta Urpilaisen mukaan ei ole varmaa, tarvitseeko maa rahoja jo nyt.
– Jos Espanjassa lähtee liikkeelle esimerkiksi talletuspako pankeista, silloin meidän pitää pystyä toimimaan nopeasti.

Kommentit
Tiedetäänpä nyt,mitä puoluetta äänestetään tulevissa kunnallisvaaleissa.
Jätän ostamatta Espanjan vihannekset ja en mene enää turistina sinne.
Tervemenoa miljardit, mutta onhan Jykällä mitä jakaa. Yksityissijoittajat kiittävät kun heidän tappionsa maksellaan Suomen kukkarosta. Nyt voikin sitten taas tehdä uusia riskisijoituksia, kun epäonnistuneiden kauppojen maksajat ovat tiedossa.
Hyvästi vapaa Suomi.
Espanjan pankkien suurimmat rahoittajat on Saksan,Egalannin ja Ranskan pankit,näille pankeille Suomenkin takaamat lainat menevät.Tuemme siis näiden maiden pankkkeja.
Hallitus vaatii oppositiolta selvitystä mitä tapahtuu jos Espanjan pankkeja ei tueta.Hallitus ei itsekkään tiedä,he olettavat,vaikka hallituksella on omien sanojensa mukaan selvitykset tehty, vai onko?
Ei Suomalaisten tarvitse olla tukemassa Euroopan pankkeja,rahoitus tulee antaa niiden jotka ovat velkaa antaneet,suurin hyötyjä on Espanja..
Suurimmat hyötyjät ovat nimenomaan nuo pankit. Ja Espanjan vastuu pienenee... Pankit ja Eu n koko systeemi ovat ajaneet valtiot ahdinkoon.
Menkääpä nukkumaan eduskunnan raskaantyön raatajat,hetken viivähän koneen (tieto) äärellä.
Tarkoituksena kuunnella T Rautavaaran musiikkikappaletta ,reissumies ja kissa.
Etelä-Eurooppa saa arvostella Suomea ihan vapaasti. Etelä-Eurooppalaiset ovat ryssineet omat asiansa, ei Suomi. Eikä sellaisilla ole vara arvostella, jotka eivät itse osaa hoitaa omia asioitaan. Ketään ei voi pakottaa maksamaan toisten virheistä, Etelä-Euroopan pitäisi itse ottaa vastuu omista töpeksimistään, ja maksaa itse omat velkansa ja alkaa myöskin maksamaan veroja. Rikkaat enemmän, koska rikkaita näissä valtioissa myös on - nimenomaan niitä, jotka ovat itse rikastuttaneet itseään hyötymällä muiden ahdingosta. Nämä arvostelut voi huoletta jättää omaan nojaansa, niin kauan kuin kyseiset valtiot eivät itse putsaa omaa pesäänsä korruptiosta.
Mikä vara Et Euroopan päättäjillä/korruptoituneilla virkamiehillä ON ARVOSTELLA?? Ei kansa pysty olemaan vastuussa näistä... Suuret pankit ym suuri raha ovat! Ja pankithan ovat kansainvälisiä, eli Espanjassa annetut rahat eivät pysy kauaakaan, vaan menevät Saksan, Ranskan ja Yhdysvaltain pankeille.