Ilmatieteen laitos varoittaa erittäin voimakkaista ukkospuuskista. Pohjois-Pohjanmaalle puuskat saapuvat iltapäivän aikana.
Tälle päivälle annetun sääennusteen mukaan ukkospuuskien nopeus voi olla jopa 25 metriä sekunnissa.
Ilmatieteen laitoksen meteorologi Ari-Juhani Punkka kertoo, että ukkosten ennustaminen on pienistä asioista kiinni. Iltapäivän ja illan ukkosten kehittyminen riippuu paljolti siitä, minkä verran aurinko pääsee paistamaan.
”Aurinko nostaa lämpötiloja ja mitä enemmän aurinko paistaa, sitä todennäköisempää ukkosen muodostuminen on”, Punkka sanoo.
Aamupäivällä Oulussa tullut sadekuuro oli paikallinen ja sen mukana salamoi jonkin verran. Kuuro liikkuu nopeaa vauhtia kohti koillista.
Punkka arvioi, että iltapäivän ja illan ukkosrintama lähtee liikkeelle Oulun ja Seinäjoen väliltä ja liikkuu illan aikana lounaasta koilliseen. Ukkosia saataneen Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa aina Lapin kaakkoisnurkkaa myöten.
Ukkosten ennustetaan olevan ohi myöhäisiltaan mennessä.
Eilisen ukkosmyrskyn sähkökatkot pääosin korjattu
Eilen myös Pohjois-Pohjanmaata riepotellut ukkosrintama katkoi sähköjä Oulun eteläpuolisilla alueilla. Vielä puolenpäivän jälkeen Elenia Verkon eli entisen Vattenfallin asiakkaista ilman sähköä oli sata asiakasta. Sähköttömiä talouksia on ollut muun muassa Nivalan, Haapaveden, Vihannin ja Kalajoen alueilla.
Oulun Energialta kerrotaan, etteivät eilisen ja tämän päivän ukkoset ole toistaiseksi aiheuttaneet heidän verkossa lainkaan katkoksia.
”Pitää katsoa millainen tilanne on iltapäivällä. Tarvittaessa kutsumme lisää työntekijöitä valmiuteen”, siirtoverkkoasiantuntija Jouni Kytökangas sanoo.
Kesän salamaennätys rikki
Sunnuntaina Suomessa mitattiin kesän salamaennätys.
Ilmatieteen laitoksen laskujen mukaan maahan oli iskenyt yli 19 600 salamaa, mikä on jo hyvin runsaasti.
Yli 20 000 salamaa havaitaan Suomessa muutaman vuoden välein. Eniten salamoita on havaittu kesäkuun lopussa vuonna 1988, jolloin niitä välähti jopa 40 000.
Laskennallinen salamavuorokausi alkoi eilen yöllä kello kolmelta ja päättyi tänään aamukolmelta. Syynä tähän on se, että laskenta tehdään Lontoon Greenwichin ajan perusteella.