Mainos

Työasiat tunkeutuvat lomailijan mieleen


Jarmo Kontiainen
Kotimaa  27.6.2012 | Kaleva Muuta tekstin kokoa -+

Joka neljännellä toimihenkilöllä on vaikeuksia pitää työasiat pois mielestä loma-ajalla.

Toimihenkilöille tehty kysely osoittaa, että noin 72 prosenttia kokee saavansa lomailla rauhassa. He ovat usein myös muita tyytyväisempiä työelämään.

Lähes puolet vastaajista sanoo, ettei heillä jää riittävästi energiaa nauttia vapaa-ajasta.

Vapaa-ajan ja työajan erottamista toisistaan vaikeuttaa vastaajien mukaan esimerkiksi työnantajan yhteydenotot lomalla ja vapailla.

Erityisesti esimiesasemassa toimivilla on vaikeus päästä töistä eroon. Työasiat ovat läsnä jopa 45 prosentin esimiehen lomalla ja vapaa-ajalla.

Tiedot perustuvat Ammattiliitto Pron vuodesta 2008 tekemiiin työmarkkinakyselyihin, joihin on kertynyt noin 100 000 vastausta. Tuoreimmatvastaukset ovat toukokuulta, jolloin kyselyyn vastasi lähes 11 000 toimihenkilöä.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google

Kommentit

1/1 kommentti

Heino
27. kesäkuuta 2012 kello 12.56.03

Täytyy todeta, että kyllä on työnteko mennyt veriin. Kyllä ne hommat jää töihin, kun painaa toimiston oven perässään kiinni.


Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat » | Kotimaa Down Up
Pääuutiset
Mainos
stats-image
Takaisin ylös