Tynk­ky­nen häm­mäs­te­lee Soinin puo­lel­ta saatua vas­taus­ta: ”Tuossa ei ole enää mitään järkeä”

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkynen vaati sunnuntaina, että puolue kutsuisi koolle yhteiskokouksen ja keskustelisi mahdollisuuksista jatkaa hallituksessa.

Sebastian Tynkkyselle viimeinen niitti oli, kun perjantaina sisäministeriö nosti arvion Suomeen tänä vuonna tulevista turvapaikanhakijoista 15 000:sta 50 000:een.
Sebastian Tynkkyselle viimeinen niitti oli, kun perjantaina sisäministeriö nosti arvion Suomeen tänä vuonna tulevista turvapaikanhakijoista 15 000:sta 50 000:een.
Kuva: Maiju Torvinen

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja, oululainen Sebastian Tynkkynen vaati sunnuntaina, että puolue kutsuisi yhteiskokouksen koolle välittömästi ja keskustelisi perussuomalaisten mahdollisuuksista jatkaa hallituksessa.

Tynkkynen toi rajun ehdotuksen julkisuuteen puolueen puheenjohtajan, ulkoministeri Timo Soinin New Yorkin -vierailun aikana.

Tynkkysen mukaan asiasta on viikonlopun aikana keskusteltu eri henkilöiden kanssa. Aiemmin sisäistä keskustelua on ollut varapuheenjohtajan mukaan puoluejohdon kanssa. Soiniinkin on Tynkkysen mukaan yritetty ottaa yhteyttä viikonloppuna.

– Olemme yrittäneet olla yhteydessä puheenjohtajaan, mutta häneltä ei ole kommenttia saatu. Ainoastaan hänen edustajaltaan on tullut kommentti, että jos Ruotsin raja suljettaisiin, se olisi yhtä pähkähullua kuin se, että ihmisiä alettaisiin ampua rajalle.

– Tuossa ei ole enää mitään järkeä. Siellä ei enää edusteta perussuomalaisten linjaa tässä asiassa. Minulle tämä kuulostaa joltain aivan muulta kuin perussuomalaiselta politiikalta.

Tynkkyselle viimeinen niitti oli, kun perjantaina sisäministeriö nosti arvion Suomeen tänä vuonna tulevista turvapaikanhakijoista 15 000:sta 50 000:een.

Soini ennätti maanantaiaamuna kommentoida STT:lle, ettei Tynkkysen vaatimaa eduskuntaryhmän, puoluevaltuuston ja puoluehallituksen yhteiskokousta tarvita.
Tynkkynen on tästä eri mieltä.

Hänen lisäkseen puoluehallituksen jäsenet Aleksi Hernesniemi ja Terhi Kiemunki ovat vaatineet yhteiskokousta.

– Olemme monella tapaa yrittäneet vaikuttaa asioihin sisäisesti, mutta näyttää siltä, että tässä asiassa törmäämme sisäisesti seinään. Nyt on pakko lähteä luomaan sellainen maksimaalinen paine tämän asian ympärille. Tämä ei voi jatkua tällä tavalla, Tynkkynen toteaa.

– Seuraavaksi lähdemme keräämään nimiä kentältä, jotta puoluehallituksen kaikki henkilöt ymmärtävät sen, kuinka vakavasta paikasta on kyse.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä