Ylioppilaskirjoituksissa menestyivät parhaiten kolme samaa lukiota kuin viime vuonna.
Parhaiten menestyi tänä vuonna Ressun lukio Helsingistä. Toiseksi ylsi Etelä-Tapiolan lukio Espoosta ja kolmanneksi Helsingin suomalainen yhteiskoulu.
Listalla lukiot laitettiin paremmuusjärjestykseen neljän pakollisen aineen perusteella.
Kymmenen parhaan lukion joukossa on seitsemän pääkaupunkiseudulla sijaitsevaa koulua.
Kymmenen parhaan joukkoon ylsivät kärkikolmikon lisäksi Gymnasiet Lärkan Helsingistä, Luostarivuoren lukio Turusta, Helsingin normaalilyseo, Viikin normaalikoulu Helsingistä, Lahden yhteiskoulun lukio, Oulunkylän yhteiskoulu Helsingistä, ja Valtimon lukio Valtimosta Pohjois-Karjalasta.
Helsinkiläinen Gymnasiet Lärkan kuuluu vuoden nousijoihin. Koulu on viime vuosina sijoittunut listoilla sijoille 10-11. Tänä vuonna koulu on neljäs. Toinen nousija on Valtimon lukio, joka oli viime vuonna sijalla 25, mutta ylsi nyt kymmenenneksi.
Helsinkiläinen Oulunkylän yhteiskoulu teki paluun kymmenen kärkeen pudottuaan kärkikympistä viime vuonna.