Kotimaa

Mainos

Tutkimus: Erityisesti keväät lämmenneet Pohjois-Suomessa, kylmät ääri-ilmiöt käyneet harvinaisiksi

Erityisesti keväät ovat lämmenneet Lapissa.
Kotimaa 21.3.2017 14:48
Kaleva

Tuoreen tutkimuksen mukaan keväät ja syksyt ovat lämmenneet huomattavasti pohjoisilla alueilla viimeisen sadan vuoden aikana, kertoo Ilmatieteen laitos.

Eniten ovat muuttuneet maalis–toukokuun ja syys–lokakuun päivittäiset minimilämpötilat, jotka ovat kohonneet 1–5 astetta sadan vuoden aikana. Myös pakkaspäivien määrä on vähentynyt sekä keväällä että syksyllä.

Harvinaisen lämpimiä keväitä on ollut aiempaa enemmän ja äärimmäisen korkeita kevät- ja syyspäivien maksimilämpötiloja havaittiin usein viimeisimmän kahdenkymmenen vuoden mittaisen jakson aikana.

Kylmiä jaksoja taas on ollut tavallista vähemmän verrattuna samanmittaisiin tarkastelujaksoihin. Vuosien 1994-2013 välisenä aikana esiintyi vain vähän äärimmäisen matalia vuorokauden minimilämpötiloja.

Talvikauden lyheneminen, minimilämpötilojen kohoaminen ja lämpimien ääri-ilmiöiden yleistyminen sekä niiden mukanaan tuomat muutokset tuovat haasteita pohjoisten alueiden elinkeinoille, kuten poronhoidolle.

Lämpötilan ja sademäärän muutoksia ja sään ääri-ilmiöitä Suomen, Ruotsin ja Norjan Lapissa sekä Kuolan niemimaalla tutkittiin yhdeksän arktisen sääaseman pitkäaikaisten havaintoaineistojen avulla Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopistojen sekä Ilmatieteen laitoksen yhteistyönä.

MAINOS
Mainos

Kommentoi

Jokavuotinen kesäkuuhun sattuva kylmä jakso on odotettavissa tänäkin vuonna.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uskokoon ken tahtoo. Vaikuttaisi vihonviimeisiltä paniikinomaisilta yrityksiltä pönkittää totaalisen pieleen menneitä kauhuskenaariomaisia tietokoneilla laadittuja ilmastomallinnuksia, joihin ko. laitos hamuaa miljardeja Euroja lisää rahoitusta. Hyvä sinänsä, että sää ja ilmasto eivät ole noudattaneet järkyttäviä mallinnuksia vaan ennusteet ovat olleet täysin virheellisiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

En ole kyllä havainnut minkaanlaisia muutoksia tuohon suuntaan. Jäin vähän ihmettelemään mitä tällä uutisoinilla haetaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oma näppituntuma on, että kesien sateisuus on lisääntynyt myös.
Joo, ahnehditaan vaan rahan perässä, niin "hyvä" tulee. Saadaan tongittua maapallo asumiskelvottomaksi.
Arvomaailmamme nurinkurisuus vie meidät vielä perikatoon. Täällä arvostetaan vain sitä, joka eniten ahnehtii.
Niin ja se väestönkasvu...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Alkutalvesta näkyy olevan nykyisin näitä pakkasia. Joulun nurkilta, mutta sitten se on vaihtelevaa kevääseen saakka. Jos tätä menoa jatkuu, niin ei tarvi paljoa asuntoja lämmittää talvisin. Se on tietysti säästöä, mutta miten ilman lämpeneminen vaikuttaa sitten eläimiin ja luontoon. Tässäkin tutkimista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Noin emppiirisen tutkimuksen perusteella tuo ei pidä paikkaansa. Talvi on vaan pidentynyt ja keskitalvi vesisateineen nostaa keskilämpöjä. Kuitenkin jo loka marraskuussa alkaa talvikelit ja niitä riittää vappuun asti. Sellasita kunnon pakkastalvea ei vaan enää ole. Ja ylipäänsä vuodenaikojen erot pienee ja alkamis- ja loppumisajat siirtyilee.
Näin siis täällä Etelä-Suomessa .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ainakin Oulun Energian lähettämien kaukolämmönkulutuksen yhteenvetojen pohjalta voin sanoa, että talvet ovat kylmentyneet jo kolme vuotta peräkkäin. Kovat muutaman viikon pakkaset ovat poistuneet, mutta tasaisen kylmän, -10 - -20 asteen pakkasjaksot, ovat vastaavasti pidentyneet.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos
Mainos

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus päättyy tänään klo 12 Etelä-Pohjanmaan maakunnassa. Metsäpalovaroitus on edelleen voimassa maan eteläosassa sekä Satakunnan, Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Etelä-Savon maakunnissa. Ruohikkopalojen vaara on suuri Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kemijärvi ja Pelkosenniemi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Älykkäät ovat usein ateisteja

257 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Koiviston hautajaiset

Olla sanomatta mitään. Kaikki sanomisen arvoinen on varmasti sanottu jo aikapäiviä sitten, kiitoksetkin lausuttu. Kaikk... Lue lisää...
Parrein

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 379 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image