Turun eilisiä puukotuksia tutkitaan nyt terroritekona. Keskusrikospoliisi kertoo tiedotteessaan, että yön aikana saadun lisätiedon myötä rikosnimikkeinä ovat nyt terroristisessa tarkoituksessa tehdyt murhat sekä niiden yritykset. Aiemmin puukotuksia tutkittiin murhina.
Puukotuksen uhreista kaksi on menehtynyt ja kahdeksan loukkaantui. Kuolleet ovat Suomen kansalaisia, mutta loukkaantuneiden joukossa on yksi italialainen ja kaksi ruotsalaista.
Epäillyn puukottajan henkilöllisyys on poliisin tiedossa. Kyseessä on 18-vuotias Marokon kansalainen. Puukotuksesta epäilty loukkaantui kiinniottotilanteessa, kun poliisi pysäytti tämän jalkaan ampumalla.
Lounais-Suomen poliisi sai ilmoituksen puukotuksesta Turun Kauppatorilla perjantaina kello 16.02, ja kolme minuuttia myöhemmin epäilty puukottaja otettiin kiinni.
Epäilty on tällä hetkellä sairaalassa tehohoidossa.
Sairaalahoidossa oli aamulla vielä viisi ihmistä, joista kolme on tehohoidossa, kertoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja Leena Setälä STT:lle. Kaikki sairaalassa olevat potilaat ovat aikuisia.
Poliisi ei vielä tiedä teon motiivia, eikä mahdollisuutta terroritekoon ole suljettu pois.
Poliisi on tehnyt perjantain puukotukseen liittyen useita operaatioita eri puolilla Suomea. Esimerkiksi hieman ennen kello kymmentä illalla poliisi suoritti tehtävää Turun Varessuon kerrostaloalueella. STT:n mukaan operaatioissa on otettu kiinni neljä ihmistä, joiden mahdollista osuutta tapahtumiin selvitetään.
Tutkintaan on osallistunut useita viranomaisia. Jutun tutkintavastuu siirrettiin eilen Keskusrikospoliisille, joka jatkaa tutkintaa yhteistyössä Varsinais-Suomen poliisilaitoksen ja Suojelupoliisin sekä Rajavartijalaitoksen kanssa.
Poliisi toivoo yhä, että tapauksen silminnäkijät ovat yhteydessä poliisiin. Vihjenumerot ovat 0503499187 ja 0503268089.
Puukotuksen uhreja muistetaan Turussa suruliputuksella keskustan silloilla lauantaina kello 8-21. Yle kertoo, että torikauppa ja liikenne eivät kuitenkaan pysähdy.
Turun puukotukset ovat saaneet laajaa kansainvälistä huomiota ulkomaalaisissa medioissa. Uutinen tapahtumista on yhtenä pääuutisena esimerkiksi BBC:n verkkosivuilla.
Keskusrikospoliisi tiedottaa laajemmin eilisistä tapahtumista sekä tutkinnan edistymisestä tänään lauantaina tiedotustilaisuudessa Turun poliisiasemalla klo 14.