Turkistarhauksen kieltämistä koskevan kansalaisaloitteen kohtalo ei enää juuri kiinnostanut kansanedustajia tiistain täysistunnossa.
Maa- ja metsätalousvaliokunnan aloitteen hylkäämistä esittävän mietinnön toisessa käsittelyssä puhui enää neljä kansanedustajaa.
Suomen historian ensimmäisestä kansalaisaloitteesta päätetään lopullisesti keskiviikkona kello 10 eduskunnassa alkavassa täysistunnossa.
Silloin äänestetään Satu Haapasen (vihr.) lausumaesityksestä. Sen hyväksyminen merkitsisi, että hallitus ryhtyisi toimiin turkistarhauksen kieltämiseksi siirtymäajan kuluttua.
– Ei ole oikein, että eläimet joutuvat kärsimään perinnöllisistä sairauksista tyydyttääkseen ihmisen tarpeita. Lähes 70 prosenteilla ketuista on vääristyneet raajat. Tämähän ei ole oikein missään nimessä, Haapanen sanoi.