Alueellistamisen seurantaan on kansanedustaja Tytti Tuppuraisen (sd.) mukaan luotava järjestelmä, josta on saatavissa tieto aluevaikutuksista.
SDP:n aluepoliittisen jaoston puheenjohtajana toimiva Tuppurainen korostaa, että valtionhallinnon muutokset ja niiden vaikutukset alueille on arvioitava etukäteen huolellisesti.
Valtionhallinnolla on lainsäädännöllinen velvoite ilmoittaa yksiköiden suunnitelmissa olevista keskushallinnon muutoksista alueellistamisen koordinaatioryhmälle (AKR). Näin valtionhallinnossa on voitu pohtia tehtävien siirron mahdollisuuksia maakuntiin.
Malli on Tuppuraisen mukaan toiminut poliittisen valmistelun tukena hyvin. Keskushallinnon toimintoja on alueellistettu merkittävästi. Parhaillaan pohditaan kuitenkin seurantamenettelyn uudistamista.
"Koordinaatioryhmää tarvitaan edelleen ja sen toimialaa ei tule supistaa, päinvastoin. Maakunnissa lakkautettavien valtionhallinnon yksiköiden seurantavelvoite on sisällytettävä osaksi AKR:n työtä. Nyt seuranta ei toimi tyydyttävästi”, Tuppurainen toteaa.
Puutteellinen seuranta on Tuppuraisen mukaan johtanut siihen, että supistamistoimia on voinut kasautua samoille alueille ja kompensoivia toimia on tehty vasta pitkällä viiveellä tai ei lainkaan.
”Tilanne vaatii korjausta. Ei voi olla niin, että yksi käsi ei tiedä, mitä toinen tekee", Tuppurainen toteaa.
Valtion toimintojen alueellistamisesta on valmistunut äskettäin selvitys. Sen perusteella alueellistaminen on pääosin onnistunut. Yksiköiden ja työtehtävien siirrolla on voitu tasapainottaa aluekehitystä.