Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) olisi valmis tarjoamaan afganistanilaisille tulkeille turvapaikan Suomesta. Tuomioja kuitenkin painottaa, että ratkaisuvalta asiassa on sisäministeriöllä, joka käsittelee hakemuksia.
Tuomioja kertoo, että Puolustusvoimien palveluksessa Afganistanissa ei ole yhtään afganistanilaista tulkkia, sillä ruotsalais-suomalaisten joukkojen tulkkien palkan maksaa Ruotsi. Jos Ruotsi pyytää tulkkien turvapaikka-asiassa Suomelta apua, ulkoministeriö suhtautuu asiaan lähtökohtaisesti positiivisesti.
- Emme voi missään tapauksessa sanoa, että asia ei kuulu meille. Hakemukset käsitellään tapauskohtaisesti, Tuomioja sanoi.
Tulkit pelkäävät joutuvansa Afganistanissa hengenvaaraan ulkomaisten joukkojen vetäytymisen jälkeen. Joukkojen on määrä vetäytyä maasta ensi vuoden lopussa.
Britannian hallituslähteet ilmoittivat eilen, että noin 600 afganistanilaista tulkkia aiotaan päästää maahan asumaan. Viisumin ovat saamassa Afganistanissa toimivia brittijoukkoja palvelleet tulkit, jotka ovat olleet etulinjassa vähintään vuoden.