Tu­ho­pol­tot nous­seet tupakan rin­nal­le – Pa­lo­kuo­le­mat eivät vähene toi­vo­tus­ti

Tulipalot aiheuttavat Suomessa yhä selvästi enemmän kuolemia kuin muissa länsimaissa.

Arkistokuva.
Arkistokuva.

Tulipalot aiheuttavat Suomessa yhä selvästi enemmän kuolemia kuin muissa länsimaissa. Uhrien määrä on vakiintunut noin 80 henkilöön vuodessa, vaikka sisäisen turvallisuuden ohjelmassa vuoden 2015 tavoitetasoksi asetettiin 50 palokuolemaa.

Tämän vuoden tammikuussa kuolleita oli 11, mikä on kaksi enemmän kuin vuotta aiemmin. Viime vuonna tulipaloissa kuoli kaikkiaan 78 henkilöä.

– Luku on korkea verrattuna muihin Länsi-Euroopan maihin eli kyllä siinä yhä tekemistä on, kertoo palokuolemia tutkinut tutkimusjohtaja Esa Kokki Pelastusopistolta.

Tupakointi on yhä kuolemaan johtaneiden tulipalojen suurin syy: joka neljäs palokuolema saa alkunsa tupakoinnista. Itsestään sammuvat savukkeet eivät ole siis täysin poistaneet ongelmaa. Kokin mukaan tupakka sytyttää paloja eniten Etelä- ja Itä-Suomessa, mikä voisi viitata ulkomailta tuotujen savukkeiden käyttöön.

Tupakoinnin rinnalle merkittäväksi palokuolemien aiheuttajaksi ovat nousseet tuhopoltot. 22 prosenttia kuolemaan johtaneista tulipaloista on sytytetty tahallaan. Niistä suurin osa on itsemurhia.

– Se on valitettava ilmiö, jolle meidän on vaikea löytää taustaselitystä, Kokki sanoo.

Tutkimustulosten mukaan vain joka neljännessä palokuolemassa alkoholilla, huumeilla tai lääkkeillä ei ollut mitään vaikutusta tapahtuneeseen.

– Usein päihteiden käyttö on ollut runsasta ja sillä on ollut selkeä vaikutus toimintakyvyn laskuun, jolloin omatoimiseen pelastautumiseen ei ole aikaa tai paikalta poistuminen ei onnistu, Kokki toteaa.

Palovaroittimia ei niiden pakollisuudesta huolimatta löydy läheskään aina palopaikalta. Joka kolmannessa kuolemaan johtaneessa onnettomuudessa asunnossa ei ole lainkaan palovaroitinta, vaikka sisäministeriön kyselyn mukaan 95 prosenttia Suomen kotitalouksista on hankkinut varoittimen.

– Tilastoja katsoessa vaikuttaa siltä, ettei niitä todellisuudessa ole niin paljon kuin on luultu. Lisäksi patterit eivät välttämättä ole kunnossa tai edes paikoillaan, Kokki toteaa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä