Mainos

TS: Museoviraston leikkaukset haitaksi rakentamiselle

Museoviraston määrärahojen leikkaukset uhkaavat viivästyttää kaavoitusta ja siten myös rakentamista, kirjoittaa Turun Sanomat. Useita rakennushankkeita voi leikkausten myötä jopa keskeytyä, mistä olisi haittaa alan työllisyydelle.

Kotimaa  12.2. | STT Muuta tekstin kokoa -+

Museoviraston määrärahojen leikkaukset uhkaavat viivästyttää kaavoitusta ja siten myös rakentamista, kirjoittaa Turun Sanomat. Useita rakennushankkeita voi leikkausten myötä jopa keskeytyä, mistä olisi haittaa alan työllisyydelle.

Viraston pääjohtaja Juhani Kostet arvioi Turun Sanomissa, että viraston kaavoitussuunnitelmia koskevien lakisääteisten lausuntojen keskimääräinen antoaika pidentyy nykyisestä 37 vuorokaudesta ainakin kahteen kuukauteen. Museoviraston ja maakuntamuseoiden asiantuntijat antavat joka vuosi tuhansia lausuntoja kaavoitushankkeista.

Valtioneuvosto ja eduskunta ovat asettaneet Museovirastolle noin kolmen miljoonan euron säästötavoitteen. Nyt virastolla on 265 vakinaista työntekijää, ja heistä enintään 40:ä uhkaa irtisanominen. Lisäksi virasto joutuu sulkemaan museoita.

Museoviraston henkilöstö osoittaa mieltään leikkauksia vastaan maanantaina Helsingissä.

Onko sinulla aiheesta lisätietoa?

13222 Lähetä

Mainos
Ads by Google

Kommentoi

4/4 kommenttia

juuu
12.2.2012 14:08

Tervetuloa reaalimaailmaan Museovirasto. Kaikessa säästetään ja tehostetaan, miksi se ei koskisi jotain muinaisjäännöskonttoria?


Nimimerkki
12.2.2012 11:58

Kun vain säilytettäisi vanha suomalainen kulttuuri ensisijaisesti. Guggenheim museoilla ei nyt ilmeisesti mene hyvin maailmalla, saksalaisetkin lopettivat siellä olleen. Älkää suomalaiset antako jymäyttää ! Nyt firmalla ei ilmeisesti menen hyvin ja etsitään narrattavia. Meillä joudutaan nyt sulkemaan museoita. On hölmöläisen hommaa heittää rahaa huonosti menevään firmaan. Se toisi meille näyttelyitä mitkä eivät muille kelpaa. Me maksamme mutta firma antaa mitä haluaa.


Tuttu juttu taas.
12.2.2012 10:58

Rantaruåtsalaisten salajuoni taas. Kun ei ole rahoja Suomen muinaisuuden tutkimiseen niin tietoakaan ei tule ja meille uskotellaan edelleenkin Ruotsista tuotujen oppien mukaisesti, ettei Suomessa mitään vanhaa kulttuuria eikä asutusta ole koskaan ollutkaan.


AS
12.2.2012 08:58

Eiköhän se ole järjestelykysymys, siirtää miehitystä dinosaurus-kaivauksilta kaavoitusosastolle. Hidastuslakot ovat sitten asia erikseen.


Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat | Kotimaa Down Up
Mainos

Pienkone putosi Kajaanissa

Pohjois-Suomi 18:14 | Päivitetty 18:24

Pienlentokone putosi maahan Kajaanissa torstaina. Onnettomuus tapahtui Kajaanista Sotkamon suuntaan Ruuhijärven maastossa kello 17.30:n aikaan. C 0 V 3

Terve24 Blogit

Blogeihin
Mainos
stats-image
Takaisin ylös