Mainos

TS: Hirvisaaren avustaja ehdottaa hihamerkkejä ulkomaalaisille

Kotimaa  11.4.2012 | Päivitetty 11.4.2012 | STT, Kaleva Muuta tekstin kokoa -+

Kansanedustaja James Hirvisaaren (ps.) eduskunta-avustaja Helena Eronen ehdottaa Suomessa oleville ulkomaalaisille hihamerkkejä poliisin työn helpottamiseksi.

"Jos jokainen ulkomaalainen velvoitettaisiin pitämään taustastaan kertovaa hihamerkkiä, niin poliisi näkisi heti ekalla vilkaisulla, että "ahaa, tuo on muslimi Somaliasta" tai "ahaa, tuo on kerjäläinen Romaniasta"", Eronen kirjoitti verkkolehti Uuden Suomen blogipalvelussa.

Erosen mukaan hihamerkit olisivat erilaisia taustasta riippuen: muslimeilla hihamerkki voisi olla esimerkiksi puolikuun muotoinen ja venäläisillä sirpin ja vasaran muotoinen.

Yhdysvaltalaisille Eronen ehdottelee hampurilaista merkkiin ja seksuaalivähemmistöön kuuluville sateenkaarimerkkiä.

Erosen mukaan myös suomenruotsalaiset ja seksuaalivähemmistöt voitaisiin samalla tavoin velvoittaa kantamaan hihamerkkiä. Seksuaalivähemmistöjen hihamerkkinä voisi olla sateenkaarimerkki.

Eronen julkaisi tekstinsä blogissa puoliltapäivin keskiviikkona, mutta se poistettiin verkosta myöhemmin päivällä.

Erosen blogikirjoituksesta kertoi ensimmäisenä Turun Sanomat.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos

Kommentit

20/123 kommenttia

Sarcasm
13.04.2012 09:13

Suomessa hehkutetaan kovasti Pisa-tutkimuksen suomalaisia mairittelevia tuloksia. Onkohan tuossa tutkimuksessa huomioitu edes jollain tapaa luetun ymmärtäminen? Näitä kommentteja lukiessa vaikuttaisi siltä, että tutkimus on rajoittunut yksittäisten sanojen ymmärtämiseen. Kokonaiset lauseet ovatkin sitten eri asia. Kehoittaisin kaikkia lukemaan tuon blogi-tekstin eikä kommentoimaan vain toimittajien tekemää (muista medioista kopioitua) subjektiivista "uutista". Eli koettakaa muodostaa mielipiteenne alkuperäisten kirjoitusten pohjalta. Verratkaa varsin vaikka blogi-tekstin sisältöä tämän päiväiseen Jarin pilapiirrokseen ja miettikää kumpi edustaa hyvää/hyväksyttyä huumoria.


Jussi
12.04.2012 21:57

Miten tämä eroaa muutaman vuoden takaisesta Osmo Soininvaaran ehdotuksesta, että kaikista maahanmuuttajista otettaisiin dna.rekisteriin näyte?


M
12.04.2012 19:31

Se kuinka tästä uutisoidaan erottaa lehdistön ja paskalehdistön.


Äärilaidan älymystöä
12.04.2012 17:58

Vai tällaista on tämä perussuomalaisen "äärilaidan älymystön" älyllinen ponnistelu.


Terttu
12.04.2012 17:28

Vitsien kertominen kuulunee Perussuomalaisten kansanedustajien avustajien tehtäviin, heillä ei ole muuta sanottavaakaan kun tosi vitsit kertoo jo ko. perussuomalainen kansanedustaja. Pahaa on se että me kaikki varonmaksajat kustannamme kaikenlaiset vitsien kertojat, revitään nyt sitten tästä jotain hyvää!!!!!!!


Ja näin H.Heikkinen jutusta:
12.04.2012 14:46

" Oleellista ja suorastaan pelottavaa tässä Erosgatessa on median toiminta.

Turun Sanomien toimittaja ei voi olla täysin idiootti ammatin vaatiessa vähintään luku- ja kirjoitustaidon. Kuitenkin hän on tehnyt täysin tarkoituksella äärimmäisen asenteellisen ja leimaavan ”kohujutun” Erosen blogitekstistä. Sen kummemmin jo poistettuun alkuperäistekstiin tutustumatta ovat muut mediat luonnollisesti levittäneet kohua entisestään.

Median pitäisi teoriassa olla puolueeton, ellei se erikseen muuta ilmoita. Puolueettoman tiedonvälityksen sijaan Turun Sanomat syyllistyy avoimen asenteelliseen ja poliittisesti tarkoitushakuiseen leimaamiseen, jonka luulisi olevan kaiken journalistietiikan vastaista."


bling
12.04.2012 21:59

hyvin sanottu siellä takana. Mutta eihän tästä ilman vääristelyä olisi saanut myyviä otsikoita...


Masa
12.04.2012 14:36

Miten tätä pidetään aivan uutena ideana ? Katsokaapa seuraavat itsenäisyyspäivän juhlat. Siellä on miltei kaikki merkitty erilaisilla tunnuksilla nöyryysasteen mukaan.


Nonni.
12.04.2012 14:17

Justiinsa. Persut kaatuu omaan itteensä. Vieläkö haluatte jytkyä äänestää??!!


Tä?Hä?
12.04.2012 13:54

Muistaakseni -30 luvulla yks porukka rupes merkkaan vähemmistöjä! Persut ei kyllä tämmösillä esille tuloilla saa ennään jytkyä! Tullee pikku pökäle vaan seuraavissa vaaleissa!


Ads by google, kommentit jatkuvat alla
Sven Von Svensson
12.04.2012 13:41

Uutinen on aiheuttanut "hieman " tahroja Suomi-kuvaan. Ei lähde tahrat perussuomalaisella mäntysuopallakaan. Pahansuopaisuutta tuollaiset lausumat aiheuttavat.


Jones Poroniemi
12.04.2012 13:28

Juu, ja sitten millainen merkki olisi ns. Suomalaisilla nuorilla kuppiloissa ja niiden lähistöllä lymyilevillä työnvieroksujilla, tukiporukalla?
Kaljatuopin kuva hihaan. Tuopin täyttöaste voisi kertoa työnvieroksumisvuosista. Näin olisi helppo tunnistaa kuka mitenkin pitkään vetänyt "lonkkaa".
Toki usean heistä kyllä jo tunnistaa. Yleensä Suomi lippis, leijona riipus ja ollaan niin Perussuomalaista, niin Perussuomalaista ja huolissaan siitä että muualta tulee ihmisiä jotka vie heidän työt...


Ulkosuomalainen
12.04.2012 13:19

Viime aikoina on Suomesta saatu pelkkiä huonoja uutisia. Toisinaan joutuu tilanteeseen, jossa hävetää tunnustaa olevansa suomalainen.


XDP
12.04.2012 12:55

Luin jutun James Hirvisaaren Blogista. Kyllä on toimittajia ja kommentoijia viety taas kuin pässiä narussa.


Terttu
12.04.2012 17:30

Miksi avustaja poisti kirjoituksensa??????? Jos hän ei tarkoittanut mitä kirjoitti????


Jussi
12.04.2012 21:57

Ei poistanut itse, vaan Uuden Suomen toimittaja Huusko poisti


James Potkukelkka
12.04.2012 11:59

Ideaa voisi kehittää edelleen: Esimerkiksi ihmisen tulotason perusteella voitaisiin antaa jonkinlaiset toisistaan eroavat lisämerkit. Lisäksi esimerkiksi ihmisen palikkatesti-älykkyysosamäärä voitaisiin testata koulussa ja laittaa hihamerkkiin myös palikkatestin tuloksesta kertova merkki. Myös siviilisääty olisi hyvä merkitä näkyvästi jolloin esimerkiksi eronneet saisivat erilaisen merkin kuin muut ja jokaisesta avio- ja avoliitosta tulisi jonkinlainen lisäristi kannettavaksi.

Natsi-Saksassahan 1930-luvulla ihmiset luokiteltiin saksalaisella perusteellisuudella erilaisilla hihamerkeillä eri kasteihin. Esimerkiksi homoseksuaalien piti kantaa siihen aikaan muistaakseni pinkkiä kolmiota hihassaan jolloin heidät oli helppo poimia keskitysleirille meneviin juniin. Kansanedustajaksi valitun veturimies James Hirvisaaren avustaja näyttääkin keksineen pyörän uudelleen. Vaikea uskoa että joku eduskunnasta palkkaa nostava esittää 2010-luvulla vakavissaan paluuta 1930-luvun totalitarismiin, mutta meitä on näköjään moneen junaan.


Vitsikö?
12.04.2012 11:25

"Ei niin pientä pilaa ettei totta toinen puoli" sanoo vanha sananlasku. Jos joku vitsailee tuollaisesta aiheesta, niin se kertoo jotakin hänen ajatusmaailmastaan. Jotain hyvää tästäkin pilailusta seuraa: perussuomalaisten kannatus laskee entisestään.


BiG Gay Al
12.04.2012 11:08

Mikä vika merkeissä, vastahan poliisikin sanoi ettei jengiliivit merkitse mitään. Vihreitten Jyrki Kasvi ehdotti mikrosirua muttei siitä kohua tullut, kun ei ollut persu äänessä.


suodatetun totuuden varassa
12.04.2012 10:57

Keskustelu on polveillut tämän aiheen ympärillä aika tavalla. Fakta kai lienee, että maassa jossa on demokratian vajetta sanomansa perille menon suhteen, niin puoluekkin joka rohkenee kyseenalaistaa konsensuksen kaapuun pukeutuneen räikeänkin vallankäytön, varsinkin tavallisen tallaajan edun kannalta, niin saa varautua kaikenlaiseen kieroiluun. Ei kestä päivänvaloa politiikka jonka seuraukset tavallinen kansa maksaa etuuksien karsimisena ja yhä uusina maksuina / veroina. Surullista on kun meillä esim. ohitetaan varsin kevyesti monien mielestä vastuuttomat sitoumukset ja rahanjako eurokriisin yhteydessä, eikä mediassa juuri aprikoida tulevaa hintalappuakaan harjoitetusta menosta.


Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat » | Kotimaa Down Up
Mainos
Mainos
stats-image
Takaisin ylös