Tuntemattomien jälkeensä jättäneet ostoslistat ovat osoittautuneet niin kiehtoviksi, että Facebook-ryhmässä Löydetyt kauppalaput on jo lähes 7 600 jäsentä.
Ryhmän perusti helsinkiläinen Jukka Salo keväällä 2013. Vahingossa, mies sanoo.
Ryhmän idea on yksinkertainen. Poimitaan kauppareissulta löytynyt kauppalappu, laitetaan siitä kuva ryhmän sivulle ja analysoidaan ostoslistaa yhdessä.
Usein laput ovat epäselvästi ja lyhenteillä kirjoitettuja. Ryhmässä yritetään apteekkarin ottein niitä tulkita. Suosiossa ovat ”mummolaput” eli vanhanaikaisella kaunokirjoituksella tehdyt listat, joissa lukee punaista maitoa ja läskiä.
Jukka Salon kokoelman yksi suosikeista on lappu, jossa lukee pelkistetysti ”ruoka”. Siinä ollaan asian ytimessä. Miksihän se piti edes kirjoittaa ylös?
Kauppalappujen perusteella voi siis tavallaan kartoittaa suomalaista arkipäiväistä elämää. Ties vaikka tulevaisuudessa joku kiinnostuisi niiden kautta tutkimaan, mitä ostettiin vuonna 2015, ja miten tilanne on muuttunut, miettii Salo.
Materiaalia taiteeseen
Oululaislähtöistä kirjailija Heikki Saurea on tituleerattu roskarunoilijaksi, sillä hän käyttää maasta löydettyjä tekstejä taiteensa materiaalina.
Saure on kerännyt maahan heitettyjä, kirjoitettuja lappusia jo vuodesta 1993. Ensin miettimättä asiaa sen kummemmin, mutta myöhemmin niistä on syntynyt muun muassa runoja, kirjoja ja valokuvanäyttelyitä.
– Minua kutsutaan roskarunoilijaksi. Kannan raskaan tittelin ylpeänä. Runoudessa tämä perustuu varastamiseen eli muiden tiputtamien tekstien hyödyntämiseen, Heikki Saure kertoo.
Sauren kokoelmissa on tällä hetkellä arviolta 2?000 kirjoitettua, maasta löydettyä lappua. Näistä suuri osa on kauppalappuja.
– Aina välillä olen miettinyt, että onkohan minulla maailman laajin maasta löydettyjen kirjoitusten kokoelma.
Väinämöinen kohtaa dadan
Maasta poimitut tekstit eivät ole aina ehjiä: joskus sanoista on jäljellä vain tavu, joskus pelkkä kuulakärkikynän painauma.
Saurea kiinnostaa, miten saman sanan tarkoitus ja tehtävä muuttuvat prosessin aikana. Myös tekijyys pohdituttaa.
– Esimerkiksi ostoslistalla on selkeä tehtävä ja tarkoitus. Sitten kun joku heittää sen maahan, se onkin täysin merkityksetön. Sitten tulee joku kahjo, kuten minä, joka poimii sen maasta ja hyödyntää sitä taiteessaan.
”Niin kuin Väinämöinen joka lähtee saamahan sanoja ja kohtaa dadan.”
Näin Saure kirjoittaa sanojen keräilyä ylistävässä Saamahan sanoja -manifestissaan, joka esitetään sopivassa tilaisuudessa musiikin kera. Lappujen keräily onkin eräänlaista kansanperinteen tallentamista.
– Vertaan itseäni aivan pokkana ja sangen itseironisesti Väinämöiseen, joka lähti saamahan sanoja, ja Lönnrotiin. Kansanperinne tosin yhdistyy tässä avantgardeen.
