Mainos

Timo Soini toivoo naista seuraajakseen

Puheenjohtaja varoittaa eduskuntavaaleissa omaan maaliin potkimisesta.

Soini toivoo seuraajakseen naista. Soini toivoo seuraajakseen naista.
Soini toivoo seuraajakseen naista. Soini toivoo seuraajakseen naista.
Kotimaa  14.3.2010 | Kaleva Muuta tekstin kokoa -+
Perussuomalaisten puheenjohtaja, EU-parlamentaarikko Timo Soini suunnittelee luopuvansa puolueen johtamisesta lähimmän viiden vuoden kuluessa.

Sitä ennen hän kuitenkin johtaa puolueen eduskuntavaalikampanjaa ja on tulossa takaisin eduskuntaan EU-parlamentista.

Unelmapuheenjohtaja nyt 13 vuotta puoluetta vetäneen Soinin seuraajaksi olisi nelikymppinen nainen, jolla on soinimainen retoriikka. "Naisissa on paljon potentiaalia", Soini sanoo puolueestaan, jonka jäsenistä kaksi kolmasosaa on miehiä.

Soinin mukaan politiikassa on tapahtunut murros, jota suuret puolueet eivät ole pystyneet hyödyntämään. Aloite on muilla. Soinin mukaan ainoastaan vihreät ja perussuomalaiset ovat onnistuneet kasvamaan ja luomaan asialistan, jonka pohjalta kansalaiset tekevät äänestyspäätöksiä. "Nyt äänestyspäätökseen vaikuttaa suhtautuminen turkistarhaukseen tai homoliittoihin", Soini toteaa.

Pukumiehiksi ristityt Homma-forumin liepeillä pyörivät nuoret miehet sopivat Soinin mukaan puolueeseen. Hän muistuttaa kuitenkin, että kuri on kova, mukanaolijoiden pitää hyväksyä perussuomalaisten ohjelma ja perehtyä yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Soini opastaa ehdokaslistojen laatijoita tarkkuuteen. Hän ei halua tulla kertaakaan yllätetyksi jonkun varavaltuutetun töppäilyistä.

Vaikka puolueen päävastustajat löytyvät kolmesta suuresta puolueesta, ratkaisevat perussuomalaiset Soinin mukaan puolueen vaalimenestyksen."Omaan maaliin potkijoita ei nyt kaivata", hän toteaa. Maahanmuuttokysymyksen sijaan Soini haluaa ohjata keskustelua myös EU-politiikkaan, talouteen, työllisyyteen ja hyvinvointiin.

Aiheesta enemmän sunnuntain viikko-Kalevassa.

Onko sinulla aiheesta lisätietoa?

13222 Lähetä

Mainos
Ads by Google

Kommentoi

10/10 kommenttia

Ollimari
14.3.2010 16:49

sama kumpaa sukupuolta puoluetta vetää, kunhan on rehti ja rehellinen. Olemme kyllästyneet näihin lieroihin joilla ei tunnu olevan edes moraali kohdallaan ja sitten pitäisi hienosti edustaa meitä kaikkia?? Uskooko joku kun "herra" varakas sanoo enää mitään pötypuheita. Soini olisi kyllä ehdottoman rehti suomalainen mies, joka ei tavoittele omaa fyysistä tai aineellista hyvää ja kieriskele napansa ympärillä.


Nimimerkki
14.3.2010 10:55

No sehän ois Kike Elomaan tilaisuus.


Tane
14.3.2010 10:47

Yrittää samaa kuin SDP, miten kävi Urpilaisen kanssa?


Nimimerkki
14.3.2010 09:47

Ehkäpä tarkoitti rouva Soinia tai tytär Soinia kuten Vennamon puolueessa aikoinaan.


Tarkkuutta puheisiin ja tekoihin PS
14.3.2010 08:52

Soinin puheissa on viisauden siemen! Poluraristiset sooloilijat voivat olla kyllä jossakin kaljakuppilaporukassa suuriakin poliittisia vaikuttajia, mutta valtakunnan tason päätöksenteossa vaaditaan myyös laajempaa näkemystä ja asiantuntemusta koko siitä poliittisesta kentästä, jossa Suomen valtiolaiva nykyisin seilaa. Ne vedet ovat karikkoja täynnä ja vain tarkan merikortin kanssa voi välttää karikkoja. Sooloilija vetää hyvin nopeasti koko puoluuen paatin karille ja siinä sitä sitten ihmetellään porukalla kuinkas tässä näin kävikään tämhän oli kulmabaarissa suosikki juttu?


soinionhom
14.3.2010 08:37

Tähän Soinin kannattajat kommentoivat muka-fiksusti.


Tilda
14.3.2010 07:26

Paula Lehtomäkihän täyttää Timo Soinin kriteerit.


k,k,k
14.3.2010 06:51

taitaa soiniki tehä pekkavennamot ja häipyy sinappituupin kans niinku pierusaharaan..


Nimimerkki
14.3.2010 01:05

Herra Veltto Virtanen saattaisi olla ihan oikeaa "kaliiperia" Perussuomalaisten porukalle puheenjohtajaksi, mainio pelle muiden klovnien jatkoksi. Aivan passeli!


Dimppa
14.3.2010 00:34

Timpan kumpparit on niin isot naisille, pitäs löytää räväkkä nainen jostakin. Ei niitä joka oksalla kasva.


Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat | Kotimaa Down Up
Mainos

Terve24 Blogit

Blogeihin
Mainos
stats-image
Takaisin ylös