Tarkastuksessa mukana olleiden yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto oli noin 31 miljardia euroa vuonna 2008. Noin puolet valtionyhtiökonserneista ei antanut lainkaan rahaa puolueille.
Tarkastusvirasto suosittaa kuitenkin, että valtio antaisi vaali- ja puoluerahoitusta koskevan linjauksen.
Vaalirahoituksen antamisesta on päättänyt yritysten toimiva johto. Tarkastusviraston mukaan menettely on ollut laillinen.
Valtionyhtiöiden puolueille jakamasta rahasta runsaat 100 000 euroa oli ostoja. Lahjoitusten määrä jäi alle 2 000 euroon.
Tarkastuksessa oli mukana yli 200 valtion määräysvallassa olevaa yhtiötä ja viisi valtion liikelaitosta. Selvityksen ajankohtana pidettiin presidentinvaalit (2006), eduskuntavaalit (2007), kunnallisvaalit (2008), maakuntavaalit (2008) ja europarlamenttivaalit (2009).

Kommentoi