Tal­vi­vaa­ran toi­mis­to­ra­ken­nuk­seen hei­tet­tiin sa­vu­pom­mi

Poliisi etsii kolmea henkilöä, jotka heittivät savupommin Talvivaaran toimistorakennuksen aulatiloihin Espoossa.

Kolme henkilöä on heittänyt savupommin Talvivaaran toimistorakennuksen aulatiloihin Espoossa, kertoo poliisi. Tekijät poistuivat paikalta, eikä poliisi ole toistaiseksi tavoittanut heitä. Etsinnät jatkuvat edelleen.

Poliisin mukaan yksi henkilö altistui savulle, mutta suuria vahinkoja ei aiheutunut. Tapahtuman selvittelyyn osallistuu useita poliisipartioita.

Ilta-Sanomien mukaan tuntematon ryhmä tunkeutui hieman puolen päivän Talvivaaran konttorin aulatiloihin Espoon Ahventiellä ja laski ilmaan jotain kaasua, mikä laukaisi automaattiset palontorjuntalaitteet.

Talvivaaran viestintäjohtaja Olli-Pekka Nissinen kertoo Iltalehdelle, että koko rakennus jouduttiin evakuoimaan.

Rakennuksessa toimii Talvivaaran lisäksi myös useita muita yrityksiä. Nissisen mukaan Talvivaaran tilat eivät sijaitse rakennuksen alimmissa kerroksissa.

Nissinen pitää tapausta "surullisena ja ikävänä".

"Erittäin vakava juttu. On ikävää, että tämä (Talvivaaran kohdistuva kritiikki) on mennyt tällaiseksi", hän sanoo Iltalehdelle.

Talvivaaraa vastaan
osoitettu mieltä Helsingissä

Helsingissä on tänään osoitettu mieltä Talvivaaraa vastaan, kun se päätti ylimääräisessä yhtiökokouksessaan valtuuttaa yhtiön hallituksen tekemään 260 miljoonan euron osakeannin.

Uusia osakkeita lasketaan liikkeeseen 600 miljoonaa kappaletta.

Hallitus päättää uusien osakkeiden merkintähinnasta kokouksessaan. Annilla kaivosyhtiö maksaa lainojaan ja turvaa toimintakykyään.

Vaasan hallinto-oikeus puolestaan kumosi kolme Kainuun ely-keskuksen päätöstä, jotka koskevat Talvivaaraa. Kumottuihin päätöksiin liittyy vaatimus kaivoksen toiminnan keskeyttämisestä. Ely oli hylännyt vaatimukset.

Oikeus palautti jutut uudelleen käsiteltäviksi, koska kaivoksella tapahtui päätösten jälkeen kipsisakka-altaan vuoto.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä