Tal­vi­vaa­ra juok­sut­taa jälleen etelään - vesi on kir­kas­ta

Kaivosyhtiö Talvivaara jatkaa taas juoksutuksiaan etelän vesistön suuntaan, kertoo Kainuun ely-keskus.

Kaivosyhtiö Talvivaara jatkaa taas juoksutuksiaan etelän vesistön suuntaan, kertoo Kainuun ely-keskus.

Juoksutukset keskeytettiin eilen, kun kaivokselta pääsi rautapitoista vettä purkuvesien mukana kaivoksen ulkopuolelle.

Rautapitoinen vesi värjäsi joen oranssiksi. Ely-keskuksen mukaan kaivokselta lähtevä vesi on tällä haavaa kirkasta.

– Juoksutukset jatkuvat normaalisti, sanoo Kainuun ely-keskuksen luonto- ja ympäristövastuun yksikön päällikkö Sari Myllyoja.

Ely-keskuksen alustavan arvion mukaan eilinen päästö ei aiheuta ympäristöhaittaa. Vesi sisälsi rautaa, jonkin verran mangaania ja kalkkia.

– Luparaja-arvoja ei ole rikottu. Raudalle tai mangaanille niitä ei ole, Myllyoja sanoo.

Ely pyytää Talvivaaralta selvityksen tapahtuneesta.

Kaivosta vastustava kansanliike Stop Talvivaara on huolissaan rautapitoisesta vedestä.

– Rauta vedessä ei todellakaan ole esteettinen haitta vaan siitä seuraa muun muassa happamoitumisongelmia, liikkeen tiedotteessa todetaan.

Ilmoita asiavirheestä