Kotimaa

Mainos

Ta­lous­sa­no­mat: VM panttaa edelleen Kreikka-asiakirjoja

Kotimaa 26.5.2013 9:07 | Päivitetty 26.5.2013 9:43
STT,

Valtiovarainministeriö ei ole julkistanut kaikkia Kreikka-vakuuksiin liittyviä asiakirjoja, vaikka korkein hallinto-oikeus on määrännyt kaikki asiakirjat julkisiksi. Asiasta uutisoi Taloussanomat.

Taloussanomien selvityksen mukaan valtiovarainministeriöllä olisi vielä julkistamatta arviolta 25 vakuusjärjestelyyn olennaisesti liittyvää asiakirjaa.

Korkein hallinto-oikeus päätti aiemmin tässä kuussa, että Kreikka-asiakirjat ovat julkisia pankkien tunnistetietoja lukuun ottamatta. Valtiovarainministeriö julkaisi sen jälkeen asiakirjoja kotisivuillaan.

Taloussanomat kertoo, että julkistamatta on muun muassa viiden varsinaisen sopimusasiakirjan täsmentäviä liite- ja oheisasiakirjoja. Taloussanomien mukaan ne sisältävät osan vakuusjärjestelyn tärkeimmistä tiedoista, kuten koko järjestelyn kohteena olevat rahasummat.

Taloussanomat kirjoittaa, että Suomen ja Kreikan välillä laadittu sopimus vakuusjärjestelystä on sekin julkistamatta, jos sellaista ylipäätään on olemassa.

Valtiovarainministeriö ei tässä vaiheessa kommentoi Taloussanomien tietoja, kertoo viestintäjohtaja Anita Sihvola STT:lle.

MAINOS
Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
Mainos

Kommentoi

Mitähän sieltä löytyy? Olis kiva nähdä, joku siellä on hämärää ja me maksamme!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos ne julkaistaan, niin Jutta joutuisi selittelemään sopimuksen sisältöä. Ongelma on se, ettei niitä voi kääntää selkokielelle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onko jo suomessa menty niin pitkälle että KKO:ta ja sen päätöksiä ei edes politikot noudata? Politikoille henkilökohtainen sakko kun eivät noudata KKO:n päätöksiä . Onko Valtionvarainministeri Jutta Urpilainen NIIN suuri politikko ettei KKO:n päätökset eivät koske.Jutta Urpilainen ! onko Kreikka sopimuksessa sellaista tietoa jossa Suomi onkin NETTO-maksaja ja takaisinsaamisia lainoista ei tule koskaa suomi saamaan mitään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikös se ollut eräs Halla-aho kun sanoi, että korkeimpien oikeuksien päätökset ovat vain muutaman ihmisen mielipiteitä ... ??

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Luottamus juttaan on mennyt jo aikaisemmin ,eikä tuo salailu ainakaan paranna sitä . meidän pohjois suomalaisten pitäis ruveta ottamaan ohjia vähän enemmän omiin käsiin .tuo jyrkin ja jutan aika menee tuohon kreikan pelastamiseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Moi

Suomessa tavanomaista salailua. Ylimmät edustajamme eli kansanedustajat ovat säätäneet hyviä lakeja asiakirjojen julkisuudesta pohjoimaisen avoimen yhteiskunnan periaatteiden mukaisesti. Pääperiaatehan julkisten asioiden päätöksenteossa on, että kaikki asiakirjat ovat julkisia. Nyt nämä rosvoparoonit myös kuntapuolella päättävät ihan mielivaltaisesti asiakirjoja salaisiksi. Vedoten vaikkapa liikesalaisuuteen. Eikä ne paljon perusta esim oikeuden päätöksistä. Hyvää jatkoa ja menestystä teille kaikille salaajille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eiköhän siellä kovalla kiireellä editoida niitä "julkaisukuntoon" :)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tässä yritetään pimittää jotakin, että kansa menis retkuun. Kreikkalaisilla menee hyvin, rahaa on ja lisää tulossa. Miten on suomalaisten asiat? Ainaki vanhukset voi huonosti eikä oo vara palkata lisää henkilökuntaa. Miten se taannoinen laskelma oli, kun nyt 10 vanhusta kohti 1 hoitaja? Tämä vain yksi esimerkki.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei tarvitse ihmetellä, jos sdp:tä väki karkaa, ja kokoomuksessakin on suuri hätä.
Kaikki paljastuu aikanaan.
Totuuden torvet jo soivat.
Perussuomalaiset ja keskustalaiset myhäilevät.
Ääniä sataa laariin ,kuin parhaina puintiaikoina!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Herkullisimmat paperit siis odottanevat vielä julkaisua. Taitaa Urpilaisella ja mahdollisesti jopa Kataisella puntti tutista.

Odotan vain että ne julistetaan salaisiksi kansalliseen turvallisuuteen vedoten.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos
Mainos

Uutisvirta

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Holmström sen sanoi: eläkkeitä on leikattava

Eläkevarat ovat käytännössä syntyneet aivan viime vuosikymmeninä, ei suinkaan nykyisten eläkeläisten työuran aikana. Elä... Lue lisää...
y

Jari ja sarjakuvat

Jari

17.8.

Naapurit

18.8.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 379 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image