Kotimaa

Mainos

Tähänkö päättyy Paavo Väyrysen huima ura keskustassa? – ”Fin­ger­po­ri­mai­nen ratkaisu”

Keskustan europarlamentaarikko ja kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen julkaisi viime tammikuussa uuden kirjan ja ilmoitti jättäytyvänsä sivuun keskustan ylimpien puolue-elimien työstä. KUVA: Joel Maisalmi
Kotimaa 15.12.2016 17:04
Henripekka Kallio, Johanna Puukka

Keskustan kunniapuheenjohtajan Paavo Väyrysen asema puolueessa on yhä epäselvempi.

Puolueen pitkäaikainen kiintotähti sai torstaina vietyä uuden Kansalaispuolueensa puoluerekisteriin. Keskustan sääntöjen mukaan puolueen jäsen ei voi kuulua toiseen puolueeseen.

Väyrynen itse kirjoitti torstai-iltapäivänä blogissaan, että hän aikoo jatkaa ”keskustan puitteissa” paikallispolitiikassa. Hän myös kirjoitti kuuluvansa europarlamentissa yhä keskustan valtuuskuntaan. Lännen Media tavoitti Väyrysen puhelimitse torstai-iltapäivänä, mutta hän oli lyhytsanainen jatkostaan keskustassa.

– Voin paikallispolitiikassa olla keskustan aktiivi. Olen Keminmaan keskustaseuran puheenjohtaja ja kunnanvaltuutettu. Minua on myös pyydetty kuntavaaliehdokkaaksi, ja harkitsen asiaa parhaillaan, Väyrynen sanoi.

Väyrysellä merkittävä äänipotti

Keskustalle tilanne on kiusallinen, sillä puolueen sääntöjä rikkovan Väyrysen erottaminen keskustasta ei ole yksinkertainen operaatio. Väyrynen on kerännyt vielä viime vuosinakin merkittäviä äänimääriä keskustalle, joten erottaminen saattaisi repiä puoluetta.

Keskusta ei voi erottaa ketään suoraan jäsenyydestään, vaan Väyrynen pitäisi erottaa siitä paikallisyhdistyksestä, johon hän kuuluu.

Paikallisyhdistys tuskin erottaa Väyrystä vastoin hänen tahtoaan, sillä hän on itse paikallisyhdistyksensä puheenjohtaja. Väyrynen kuuluu keskustaan Keminmaan keskustaseura -nimisen yhdistyksen kautta. Keskustan Peräpohjolan piirin toiminnanjohtaja Kai Puro kertoo, että Väyrynen perusti yhdistyksen 1990-luvulla.

Paikallisyhdistyksessä on korkeintaan kymmenkunta jäsentä. Puro nimeää tietojensa pohjalta yhdistyksen varapuheenjohtajaksi keminmaalaisen henkilön, joka vastaa Lännen Median yhteydenottoon tekstiviestillä kiistäen kuuluvansa yhdistykseen.

– Olen jo vuosikausia ollut kaukana politiikasta ja aion pysyäkin, hän kirjoittaa.

Puron käsityksen mukaan yhdistys on joka tapauksessa toimiva.

– On siellä sen verran toimintaa ollut, että sieltä on aina ilmoitettu edustajat kokouksiin, ja piiriin on tullut ilmoitukset, Puro kuvailee.

Ovaska: Tässä rikotaan sääntöjä

Keskustan puoluesihteeri Jouni Ovaska kuvailee tilannetta eriskummalliseksi.

– Tämä on tällainen fingerporimainen ratkaisu, minkä Paavo on tehnyt, hän kuvailee.

Ovaskan mukaan puolueessa on nyt vakavan pohdinnan paikka.

– On selvää, että tässä rikotaan sääntöjä.

Ovaska kertoo olleensa yhteydessä Väyrysen paikallisyhdistyksen jäseniin, Keskustan Keminmaan kunnallisjärjestöön ja puolueen Peräpohjolan piiriin.

– He nyt siellä arvioivat tilannetta ja kertovat, miten heidän mielestään nyt pitäisi edetä. Toivon, ettei tässä isoja prosesseja tarvita. Puhuin Väyrysen kanssa puhelimessa ja sovimme, että tapaamme tammikuussa. Luulen, että hänelläkin on paljon sulateltavaa uuden puolueen puheenjohtajana, Ovaska sanoo.

Ovaska muistuttaa, että puolueen riveissä toimii paljon sitoutumattomiakin henkilöitä.

Jos paikallisyhdistys ei erota sääntöjä rikkovaa jäsentä, koko yhdistys voidaan erottaa puolueesta.

Keskustan jäsenyhdistyksen voi erottaa paikallinen kunnallisjärjestö piirihallitusta kuultuaan, piirikokous piirihallituksen esityksestä puoluehallitusta kuultuaan, tai puoluevaltuusto puoluehallituksen esityksestä paikallista piiriä kuultuaan.

Keskustan Peräpohjolan piirin puheenjohtaja Pekka Pelttari pitää paikallisyhdistyksen mahdollista erottamista järeänä järjestötoimena.

– Tämä on niin tuore asia, ettei kannata mennä asioiden edelle. Katsotaan nyt Väyrysen omat liikkeet. Entisenä puheenjohtajana Väyrynen tuntee hyvin keskustan säännöt. Hän osaa varmasti tehdä johtopäätökset, Pelttari sanoo.

Pelttari katsoo, että ainakaan valtakunnallisiin vaaleihin Väyrynen ei voi enää nykytilanteessa keskustan väreissä lähteä.

– Se tie, jolle vuosi sitten lähdettiin, on nyt kuljettu loppuun. Tilanne harmittaa, sillä Väyrysen osaamiselle olisi ollut keskustassa yhä paljon käyttöä, Pelttari sanoo.

– Vielä pari vuotta sitten keskustalaisten mieleen ei olisi tullut, että näin voi käydä. Väyrystä on aina pidetty vankkumattomana aatteen miehenä ja keskustalaisena, hän jatkaa.

Väyrynen kirjoitti blogissaan, että Kansalaispuolue aikoo olla mukana eduskuntavaaleissa ja harkitsee maakuntavaaleihin osallistumista. Ensi kevään kuntavaaleihin uusi puolue ei vielä osallistu.

MAINOS
Mainos

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (61)

Väyrysellä on mahdollisuuksia kiusata kepua. Hän voinee palata eduskuntaan vaikka heti ja hänen tilalleen varapaikalta noussut joutuu tietysti luopumaan eduskuntapaikasta. Eduskunnassa Väyrynen voi perustaa oman ryhmän, jonka nimeksi tulisi tietysti Kansalaispuolueen eduskuntaryhmä. Noin vastaperustettu Väyrysen puolue voinee aloittaa heti eduskuntapuolueena. Väyrynen hyvänä puhujana saisi mm. eduskunnan kyselytunneilla näkyvyyttä ja todennäköisesti kannatuksen nousua tulevissa gallupeissa, joka taas poikisi uutta kannatusta esim. eurokriittisten keskuudessa jne. jne....

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Syyllinen jälleen kerran tähän kaikkeen sotkuun on Sipilä itse joka ei viitsinyt vastata edes Väyrysen tekstareihin koska piti ilmeisesti Väyrystä niin mitättömänä miehenä ettei häneen tuon verran kannata tuhlata aikaa .Tuosta ja vähän muustakin Väyrynen kimmahti ja päätti perustaa oman puolueen .
On tietenkin tosiasia ettei kaksi niin toisistaan poikkeavaa näkemystä joita Sipilä ja Väyrynen edustaa mahdu samaan puolueeseen pidemmän päälle muutenkaan .
Sipilän näkemys perustuu uusliberaaliseen kapitalismiin ja sopii yksi yhteen kokoomuksen kanssa .
Väyrynen taas edustaa mielipiteillään konservatismiä jonka arvoihin kuuluvat suomalaisuus ja suomalaisuuden puolustaminen mutta menee usein lähelle sdp;tä pienen ihmisen asiaa ajettaessa .Punamulta hallitukset muistaa varmaan jokainen vähän varttuneempi .Kepu on ollut jo hyvän aikaa kuin kiehuva peruna kattila ja ilmeisesti lähitulevaisuudessa Väyrynen tosissaan alkaa koetella joko perunat on tarpeeksi kypsiä .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Täällä yksi keskustan kattilassa kypsynyt peruna täyttää kansalaispuolueeseen kannattajajäseneksi liitymislomaketta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tarviiko Paavo Väyrysen enää olla keskustassa, jos omaa puoluettaan aikoo viedä eteenpäin vai onko se joku sisarpuolue joka yhtyy keskustaan, en muuten ymmärrä, että pitää roikkua keskustan helmoissa enää. Väyrynen saa varmasti oman puolueensa äkkiä suureksi, me suomalaiset olemme kyllästyneet tähän nykymenoon, Väyrysellä on hyviä ajatuksia, sanokoon muut mitä haluaa. Suomalaisen pitää olla aina itsenäisen suomen kannalla. Sitä me monet olemme, tarvitsemme vain johtajaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paavo ajaa oikeaa asiaa. Suomi irti eu,sta ja eurosta. Suomi oli hyvä maa vielä 1980 luvulla. Heti, kun erehdyttiin eu, orjaksi, alkoi Suomen velkaantuminen, ja palveluiden rappautuminen. Nyt on suljettu terveysasemia, kyläkouluja ankaralla kädellä. Mikäs sitten eteen, kun ei voida enään kaataa yhtään koulua, eikä terveysasemaa säästöjen toivossa, kun kaikki mitä voidaan lakkauttaa, on jo lakkautettu. Ja kun velkataso on sitä luokkaa että sekin tie on käyty loppuun. Mitäs näitten jälkeen.? Lakkautetaanko koko sosiaaliturva..? No, mitenkäs käy työvoimapulan paikkaajille Suomessa, kuka maksaa heidän jokapäiväisen elämisen. Työttömyys kasvaa rajusti, samaa aikaa köyhyys, velkataso jne. Tähän jamaan Suomi on matkalla, se on 100% varmuus. Nykypolitiikka johtaa juuri tähän.! Joko Sipilällä on korjaamiseen avaimet.....?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sattuukos noin, ja onko kepulaisilla paha olla, kun on Paavo Väyrynen ollut erääkin kerran asioissa aivan oikeassa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paavo on kova jätkä ja siksi vaarallinen vallanpitäjille. Paavo tietää liikaa valtapelistä ja hänet pitää vaientaa kaikin keinoin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Monta kertaa olen mielessäni ajatellut Paavon ratkaisuista, ettei voi olla totta. Kun hän on niitä vääntänyt rautalangasta, olen joutunut toteamaan, että "niin se vain sittenkin taitaa olla".

Nyt minun taitaa olla parasta vain odotella vähän aikaa rauhassa.

Ymmärrän ainakin hänen kaipuunsa löytää järkevästi ajattelevia poliitikkoja ja myönnytyksensä, ettei järki ole pakkaantunut pelkästään yhteen puolueeseen. Tuon "järkiryhmän" toiminta pitäisi tietenkin rahoittaa. Se puoli on kaiketi nyt järjestynyt ainakin alkuun?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onpa valaiseva esimerkki suomalaisten keksimistä byrokraattisista sääntöviidakoista, lakimiehillä tilipäivä jos erottavat paten.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Keskustan Puoluesihteeri Jouni Ovaska ,saattaa hajottaa toimillaan koko keskustapuolueen jos aikoo erottaa Paavo Väyrysen. Keskustapuolue ei ole enää sitä mitä aikoinaan oli ja syy löytyy Sipilästä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pate ei tykännyt siitä pikkumoposta, jolla ei ministeripostia saanut kuskatuksi. Piti perustaa oma kansalaistehdas, josta tulee alkiolais-väyrysläisiä ökymopoja, jolla voi kuskata ministeripostiakin. Mutta oman tehtaan pitää olla pystyssä vain siksi, että sillä saa limusiinitolpankin, kun ajetaan residentti kisaan. Mutta Patellapa on siinä hyvät mahdollisuudet voittaa, jos naapurien trollitehtaat väsää äänestysuurniin valepohjat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paavo ulos, kun ei ymmärä sääntöjä...Paavosta on tullut oikea Tonttu. muttei joulutonttu

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi Väyryselle ei annettu ministerin salkkua - suuttuko Väyrynen muiden keskustalaisten juonittelusta. Uskaltaako kukaan vastata vai onko tämäkin hyshys-asia

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paavo ajaa oikeaa asiaa. Suomen pitää irtaantua tästä,, (me ei työpaikkoja haluta, eikä oikeaa palkkatyötä, tällaisesta politiikasta.! ) Tällaisesta kaavasta meidän on päästävä nopeasti eroon. Eu, ajaa juuri tätä politiikkaa, me ei työpaikkoja tarvita, meille riittää se, kun saamme olla kukkona tunkiolla, ja laittaa kaikki kauppasuhteet jumiin. Kuunnelkaa nyt vaikka mitä mieltä on merkell täti euroopasta. Kuunnelkaa, tiedätte enemmän.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paavo on kova jätkä. Hän tekee mitä haluaa, ja muut mukautukoot siihen. Suorastaan harmi, että hänestä ei tullut koskaan pääministeriä eikä presidenttiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jo vain löytyi joku järkeväkin Kemin-seudulta "Olen jo vuosikausia ollut kaukana politiikasta ja aion pysyäkin" ,,tälläistä ei lausu muu ,kuin ihminen , joka on löytänyt elämän ja haluaa nauttia siitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (61)
Mainos
Mainos

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on erittäin huono Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumipyryn vuoksi. Ajokeli muuttuu erittäin huonoksi iltayöstä alkaen Lapin länsiosassa lumipyryn vuoksi. Ajokeli on huono maan itäosassa sekä Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen ja Pirkanmaan maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi. Ajokeli muuttuu huonoksi iltayöstä alkaen Lapin itäosassa lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Sopeutumiseläkkeet

Minuakin ihmetyttää todella suuresti, että miksei Susanna Koski esimerkiksi anna mitään vinkkiä Suvi Lindeenille noista ... Lue lisää...
Älli

Jari ja sarjakuvat

Jari

19.11.

Naapurit

23.11.

Fingerpori

23.11.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image