Kehittyvien maakuntien Suomen oikeusjuttu on viimeinen neljästä Nova-oikeudenkäynnistä. Helsingin käräjäoikeus alkoi käsitellä Nova-yhtiöihin liittyviä epäselvyyksiä marraskuussa. Ratkaisuja odotellaan huhtikuussa.
Ensimmäisenä saatiin valmiiksi Ilkka Kanervan syntymäpäiviin liittyvä lahjusjuttu. Kanervalle syyttäjä vaatii vähintään kahta vuotta vankeutta törkeästä lahjuksen ottamisesta. Lahjuksen antamisesta syyttäjä vaatii entisille Nova-johtajille Arto Merisalolle ja Tapani Yli-Saunamäelle vajaan kahden vuoden tuomiota. Lisäksi lahjussyytteessä ovat Toivo Sukari ja Kyösti Kakkonen.
Viime viikolla päättyi Nova-yhtiöiden rahankäytön ja konkurssin selvittely. Siinä syyttäjä vaatii Merisalolle kuutta vuotta ja Yli-Saunamäelle kahta vuotta vankeutta. Viidelle muulle vastaajalle vaaditaan 1—4 vuoden ehdottomia vankeustuomioita.
Viime viikolla saatiin valmiiksi myös Rovaniemen kelkkatehtaan lahjusjuttu. Syyttäjä vaatii ehdollista tai sakkoja Ari Ruotsalaiselle lahjuksista, joiden antamisesta syytetään Merisaloa ja Yli-Saunamäkeä.
Kaikki epäillyt ovat kiistäneet kaikki syytteet.

Kommentoi
"Korppi ei korpin silmää noki". Näytelmiähän nämä ovat....
Jep ,tässä jutussa ovat politikkojen edut kyseessä ,tulee korkeintaan pikkusakot ja asia kunnossa. Se on täällä Itä-Euroopassa ollut perinne ,että kun politikot syyllistyy johonkin ,niin rikostutkijoita vaihsetaan jos uhkaa käydä kylmät ,tai sitten informoidaan tuomioistuinta rangaistuksen suuruudesta (esim. taannoinen kuvaputkitehdas.) Nahkapäätös tulossa ,sanoisin.
Eikös presidentii Halonen ja puhemies Heinäluoma todenneet valtiopäivien avajaisissa, että köyhien asiaa ei sovi unohtaa, don Eero saattoi tarkoittaa itseään ja Päivi Lipposta, saadut summat ovat pienehköjä, mutta kuitenkin mukava apu köyhässä taloudessa.
Koko ketku ketju tiilen päitä lukemaan muutamaksi vuodeksi . Ei mitään ehdollista vaan ehdotonta vankeutta kaikille .
Teatteria koko oikeudenkäynti. Rahhaa poltetaan ja rötöstelijät pääsevät kuin koira veräjästä. Oikeusvaltioko?
Eli korruptiosta ja lahjonnasta saa Suomessa vain pienet sakot?
Luultavasti pääsevät kuin koira veräjästä. Korvausvaatimuksia tulee.
Eikö tuon pelleilyn vois jo lopettaa? Oikeat syylliset ovat karkuteillä