Kotimaa

Syyttäjä: Kittilä-päättäjät uhkailivat ja painostivat kun­nan­joh­ta­jaa ja terrorisoivat tämän työtä – lopulta irtisanoivat laittomasti

Kotimaa 13.3.2018 13:58 | Päivitetty 13.3.2018 16:14
STT, Kaleva

Kittilän kuntapäättäjät estivät kunnanjohtajaa tekemästä työtään ja yrittivät muun muassa painostaa tätä vetämään tekemänsä tutkintapyynnön takaisin, sanotaan tänään julki tulleissa syytteissä.

Painostuksen jälkeen kunnanjohtaja Anna Mäkelä irtisanottiin syyttäjän mukaan muun muassa perustuslain, kuntalain ja hallintolain määräyksiä rikkoen.

– Väitettyyn luottamuksen menettämiseen johtaneet syyt eivät olleet asiallisia, riittäviä eivätkä todellisia, haasteessa sanotaan.

Korkein hallinto-oikeus on jo linjannut, että Mäkelän irtisanominen oli laiton.

Kittilä-päättäjille syytteitä tuonut vyyhti sai alkunsa Levin hiihtohissihankintoihin liittyvistä epäselvyyksistä. Tänään Rovaniemellä alkaneilla käräjillä törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä syytetään 27:ää entistä ja nykyistä Kittilän päättäjää. Osaa epäillään myös työturvallisuusrikoksesta, työsyrjinnästä ja perusmuotoisesta virka-aseman väärinkäyttämisestä.

Syyttäjän mukaan kunnanhallituksen jäsenet ja varajäsenet ovat rikkoneet virkavelvollisuuttaan sekä työturvallisuusmääräyksiä. Näin he ovat laiminlyöneet muun muassa asioiden asianmukaisen selvittämisen ja velvollisuuden kiinnittää huomiota Mäkelän epäasialliseen kohteluun, syyttäjä sanoo. Syyttäjän mukaan epäasiallinen kohtelu oli omiaan aiheuttamaan vaaraa kunnanjohtajan terveydelle.

Kaikki vastaajat ovat kiistäneet syytteet. Syytetyille kuntapäättäjille vaaditaan ehdollista vankeutta.

Syyttäjä: Vaadittiin anteeksipyyntöä ja uhattiin rikosilmoituksella

Kuntakriisin alkuna voidaan pitää epäselvyyksiä Levin hiihtohissihankinnoissa. Kittilän kunta omistaa osan hissejä hankkineesta Levi Ski Resortista.

Kunnanjohtaja Mäkelä teki vuonna 2013 Lapin poliisille tutkintapyynnön hiihtokeskuksen toimitusjohtajasta Jouni Palosaaresta. Tätä ennen hiihtokeskuksen hallitus oli erottanut toimitusjohtajan hissihankinnan kilpailutukseen liittyvien epäselvyyksien vuoksi.

Tutkintapyynnön tekemisen jälkeen Mäkelää painostettiin vetämään tutkintapyyntö pois, kehotettiin anteeksipyytämiseen ja uhattiin erottamisella ja tutkintapyynnön tekemisellä hänestä itsestään, syytteessä sanotaan.

Eräs syytetty vaati haasteen mukaan sähköpostiviestissään Mäkelää pyytämään anteeksi keskustan ryhmältä ja erotetulta toimitusjohtajalta sekä "tunnustamaan" toimitusjohtajan syyttömäksi.

Yksi syytetyistä, Kittilän vt. kunnanjohtajanakin toiminut Timo Kurula (kesk.) oli syyttäjän mukaan muun muassa uhannut Mäkelää antamalla takarajan tutkintapyynnön pois vetämiselle. Kurula jäi kunnanjohtajan paikalta viime lokakuussa sairauslomalle ja anoi lisäksi vuosilomaa ja virkavapaata loppuvuoden ajaksi.

– Timo Kurula on ennen kunnanhallituksen kokousta pidetyssä keskustelutilaisuudessa ilmoittanut Mäkelälle, että hänellä on vaihtoehtona pohtia itse irtisanoutumista tai siirtyä muihin tehtäviin, syytteessä sanotaan.

Lopulta kunnanhallitus päätti peruuttaa Mäkelän tekemän tutkintapyynnön ja antaa omistajaohjausta hissiyhtiölle, jotta erotettu toimitusjohtaja palautetaan tehtäväänsä.

Toimitusjohtaja Palosaarta vastaan nostettiin sittemmin syyte luottamusaseman väärinkäyttämisestä jutun niin sanotussa hissihaarassa. Syyte koskee Levin etelärinteen hissihankintaa, johon liittyen toimitusjohtajan on epäilty vuotaneen toisen hissivalmistajan luottamuksellisia tietoja kilpailevalle hissivalmistajalle ja pyrkineen näin suosimaan toista hissivalmistajaa tarjouskilpailussa. Jutun valmisteluistunto pidetään käräjillä huhtikuussa.

"Kunnanjohtajan työtä vaikeutettiin järjestelmällisesti"

Syyttäjän mukaan Mäkelän työtä vaikeutettiin järjestelmällisesti. Mäkelää on haastehakemuksen mukaan estetty laittamasta asioita kunnanhallituksen esityslistalle eikä hänen esityksiään ole käsitelty kokouksissa.

Kurula oli syytteen mukaan painostanut Mäkelää poistamaan Levi Ski Resortin asioita kunnanhallituksen esityslistalta ja kieltänyt Mäkelää käyttämästä tietokonettaan ja puhelintaan kokouksessa. Eräässä kunnanhallituksen kokouksessa Kurula on syyttäjän mukaan ilmoittanut, että Mäkelän ei ole mahdollista jättää käsiteltävässä asiassa eriävää mielipidettä. Toinen syytetty oli ilmoittanut, ettei hiihtokeskukseen liittyviä asioita oteta käsittelyyn ja sanonut Mäkelälle, että "luottamus pitää ansaita joka päivä uudelleen".

Mäkelälle annettiin turhia tehtäviä ja mahdottomalla aikataululla, syyttäjä sanoo. Mäkelälle annettiin syyttäjän mukaan tehtäväksi valmistella uusi hallintosääntö kunnalle. Tämän jälkeen Mäkelälle oli ilmoitettu, että työtä varten perustetaan työryhmä ja että hänen työnsä on ollut täysin turhaa, syytteessä todetaan.

Syyttäjän mukaan kunnanhallituksen jäsenet ja varajäsenet eivät tervehtineet tai vastanneet Mäkelän sähköposteihin lähes vuoteen.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Onpa tuttua huonoa hallintotapaa tuo Kittilän juttu. Näinhän se toimii, että työntekemisestä seuraa kosto, jos on oikeassa ja muut väärässä.
Viisaammat syyttäjät tietävät, että riittää kun yksi on oikeassa ja kaikki muut kuntalaiset olisivat erimieltä. Toivottavasti oikeudellinen
ratkaisu saadaan julkisuuteen. mikä opettaa muitakin kuntia varovaisuuteen olla puuttumatta osaavien työntekijöittensä laittomiin irtisanomisiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sanoisin, että olisi kannattanut miettiä tutkintapyynnön tekemistä pariin kertaan, niin olisi voinut mennä helpommin hommat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paras rangaistus noille olisi julkinen piiskaaminen paljaalle takapuolelle joka televisioitaisiin koko maahan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Syytetyt kiistävät väitteet. Todistajia lienee ollut paikalla ihan riittävästi. Nyt kittiläläläisten pitää vetää asiasta omat johtopäätöksensä; ovatko luottamustoimen haltijat luottamuksen arvoisia ja onko heidän toimintansa kunnioitettavaa ja esimerkillistä? Onko kunnanjohtajan ja päättäjien toiminta kuntalaisten oikeudentajun mukaan hyvää ja moraalisesti korkeaa? Se, että Kittilän päättäjät eivät tajua tekemistensä törkeyttä, osoittaa suurta moraalista rappeutumista. Kiinni jäädessäänkään ei ymmärrä tehneensä väärin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin, ihan hirveää työpaikkakiusaamista, todella kamalaa. Miten tuommoisessa paikassa voi yhtään kukaan oikeasti olla töissä? Melko rikkinäinen on oikean ja väärän taju, vissiin kulkee tunneperimässä Kittilässä, kun tuommoset on tuonne valittu "normaalina". Tarttis perusopetusta muuttaa Kittilän osalta niin, että lapsille tulisi oikean ja väärän opetusta, mutta varmaan tarttis joku ulkopuolinen saada sinne opettamaan, muuten tuo sama sonta jatkuu. Nykysukupolvi on jo menetetty.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ulkopuolinen menikin (kaupunginjohtaja Etelä-Suomesta) ja huomasi Kittilän tavan tehdä politiikkaa poikkeavan kovasti Suomen laista. Hän teki tutkintapyynnön hissifirman toimintaan liittyen ja johan alkoi tulla lunta tupaan. Saikin kunnolla sakin hivutusta. Kittilässä oli totuttu hoitamaan hommat omalla tavalla. Nyt tuli uusi johtaja joka survaisi varsinaiseen muurahaispesään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Taittaa edustaja Yritys olla syytön. Miksi vassarit yrittää savustaa rehellistä valtuutettua puolueesta pois voisite nyt vähän hävetä jos osaatte.
Olen myös valtuutttu mutta eri kunnassa VAS-liiton ryhnässä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Käsitelläänkö asiaa Vasemmistoliiton sisällä? Li Andersson on kovin hiljaa kun omat suhmuroi. Rehellisiä vasemmistolaisia takuulla harmittaa tämmöinen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Viesti poistettu

Totta tosiaan. Se epärellisyys ja mafiamainen toiminta näyttää olevan kepulaisten ominaispiire yhä useammin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vasurien kanssa. Inkeri Yritys on juuri saamassa potkut Vasemmistoliitosta kun ei alistunut kepu-vasuri-diktatuuriin. Lapissa on kaksi pahaa, kepu ja kommunistit, ja kaksi jotka eivät mitään saa aikaiseksi, kokoomus ja demarit.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vasemmisto hyvänä aisaparina. Demaritkin veti päänsä piiloon. Eiköhän tuossa sotkussa ole lähes kaikki edustettuna.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jatkoa seuraa pian myös eräissä muissakin kunnissa....voi kun tietäisitte

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Juha Sipilä ehdottomasti jatkoon.

197 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Juha Sipilä ehdottomasti jatkoon.

Tämä pääministeri ei tunnista tavallisen ihmisen arkipäivän tosiasioita suihkukoneen ikkunansa takaa zoomaillessaan. Ke... Lue lisää...
eroon tästä äijästä

Jari ja sarjakuvat

Jari

21.6.

Naapurit

22.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image