Kotimaa

Syyttäjä: Kittilä-päättäjät kostivat tut­kin­ta­pyyn­nön häi­käi­le­mät­tö­mäs­ti – kun­nan­joh­ta­jaa piinattiin ennen irtisanomista

Lapin aluehallintoviraston juhlasali näytti Kittilän kuntakäräjien valmisteluistunnossa varsin tyhjältä. Ennakkoarvio oli, ettei syytettyjen suuren lukumäärän vuoksi juttua ei voida istua Lapin käräjäoikeuden tiloissa.
Kotimaa 13.3.2018 18:50
STT

Turhia tehtäviä mahdottomalla aikataululla, järjestelmällistä töiden estämistä, uhkailua ja lopulta irtisanominen. Tiistaina julki tullut haastehakemus antaa karun kuvan Anna Mäkelän työstä Kittilän kunnanjohtajana sen jälkeen, kun hän teki tutkintapyynnön hiihtokeskuksen toimitusjohtajasta Jouni Palosaaresta vuonna 2013.

Syyttäjän mukaan 27 entistä ja nykyistä Kittilän kuntapäättäjää syyllistyi törkeään virka-aseman väärinkäyttämiseen Mäkelän irtisanomiseen johtaneessa päätöksenteossa ja valmistelussa.

–  Rikos on tehty erityisen suunnitelmallisesti jatkamalla lainvastaista menettelyä lukuisista huomautuksista huolimatta ja häikäilemättömänä kostona Anna Mäkelän virkatoimen johdosta, haastehakemuksessa katsotaan.

Tilapäisen valiokunnan sihteeri sai syytteen avunannosta törkeään virka-aseman väärinkäyttöön.

Terveyttä vaarantavaa syrjintää

Puolta vastaajista syytetään myös Mäkelään kohdistuneesta työturvallisuusrikoksesta. Syyttäjän mukaan kunnanjohtaja joutui kokemaan epäasiallista kohtelua, joka on ollut omiaan aiheuttamaan vaaraa hänen terveydelleen.

Mäkelän tekemää tutkintapyyntöä seurasi haastehakemuksen mukaan viisi kuukautta kestänyt kuulemiseksi kutsuttu menettely, jossa Mäkelää painostettiin vetämään tutkintapyyntö pois ja kehotettiin pyytämään anteeksi, uhattiin erottamisella ja tutkintapyynnöllä.

Syyttäjän mukaan kunnanhallituksen jäsenet ja varajäsenet eivät tervehtineet tai vastanneet Mäkelän sähköposteihin lähes vuoteen.

Osa sai syytteen myös virka-aseman väärinkäyttämisestä. Nämä syytteet liittyvät Jouni Palosaaren hyväksi toimimiseen niin, että tämä palautettaisiin takaisin Levi Ski Resortin toimitusjohtajaksi. Syyttäjän mukaan asiassa toimittiin vastoin kunnan ja sen asukkaiden parasta.

Syyttäjä vaatii syytetyille tapauksesta riippuen ehdollisia vankeusrangaistuksia tai sakkoja.

"Mistäs nyt keskustellaan?"

Haastehakemuksia ja esitutkintamateriaalia tuli julkiseksi tiistaina, kun Kittilä-vyyhteä alettiin setviä Lapin käräjäoikeudessa Rovaniemellä. Valmisteluistunnossa oli tarkoitus sujuvoittaa syksyllä alkavaa pääkäsittelyä käymällä läpi, mitkä asiat oikeudessa ovat riidattomia eivätkä vaadi todistelua. Päivän anti jäi laihaksi, kun oikeudessa havaittiin, ettei kaikkia asiakirjoja ole vielä laadittu ja syyttäjien listat riidattomista seikoista olivat tulleet oikeudelle vain osittain.

–  Mitäs me sitten keskustellaan? Tämä meni nyt pikkaisen silleen, ettei meillä ole tässä vaiheessa tiedossa riidattomia ja riitaisia seikkoja ja niitä koskevaa todistelua, pohti käräjätuomari Vilho Niiranen.

Myös syyttäjä Katri Junnikkala-Heikkinen sanoi istunnon jälkeen STT:lle, että suullisen valmistelun ajankohta oli ennenaikainen.

Junnikkala-Heikkinen ei halunnut vielä kommentoida syytteiden poikkeuksellisuutta tai rangaistusvaatimuksiaan. Hänen mukaansa sen aika on pääkäsittelyssä.

Pari tuntia kestäneeseen valmisteluistuntoon osallistui syyttäjien lisäksi vajaat kymmenen kuntapäättäjää tai heidän avustajaansa sekä etäyhteyden päässä irtisanottu kunnanjohtaja Mäkelä avustajineen.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (31)

Tutkintapyyntöhän ei vielä tarkoita, että tutkittava olisi välttämättä tehnyt jotain väärää. Miksi luottamusmiehet sitten aloittivat asiattoman kiusaamiskampanjan vaativat tutkintapyynnön pois vetämistä? Tilanne panee miettimään mitä luottamusmiehet pelkäsivät tulevan tutkinnassa esiin?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onko vastapuoli kommentoinut asiaa julkisesti tai onko lehdet kirjotellut vastapuolen näkökulmista????

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pahemminkin olisi voinut käydä. Jalkaterät olisi teroitettu ja polkhaistu jänkhään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuttua työkulttuuria Nokialta . Esimiehet eivät ole henkisesti kovinkaan korkealla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pari ilmaista vinkkiä: kannattaa miettiä tarkkaan, kenet palkkaa kunnanjohtajaksi. Yhteistyökyky ei liene tarpeellilista taidoista vähäisin. Ja kyläpäällikköosastot ovat toimineet ehkä vielä 50-luvulla, mutta ovat jäänne historiasta. Ja laki se on Kittilässäkin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vinkkisi ei ole kaksinen. Yleensä kunnanjohtajiksi valitaan poliittisilla virkanimityksillä valitsijoilleen kiitollisuudenvelassa oleva oman valtapuolueen puoluekirjan omaava, jolle on helppoa esittää miten kuntaa pitää johtaa. Parempi vinkki olisi sellainen, että miettii tarkkaan kenet tai millaisia henkilöitä valitsee luottamustehtäviin. Vastuuntuntoisten ja kaikkien kuntalaisten parasta ajattelevien valtuutettujen löytämiseen ja valintaan vaaditaan tarkkaa perehtymistä ennen vaaleja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Savustaminen on varsin yleinen toimintamalli Pohjois-Suomen kunnallisilla työpaikoilla. Kyse on kuitenkin kunnanjohtasta, mutta jo kyseessä olisi joku vaatimattomampi virka niin keinovalikoimassa olisi ollut lisäksi Lapissa varsin yleisesti käytetty keinottelu palkanmaksussa. Tiedot eivät "inhimillisen erehdyksen" vuoksi välity palkanlaskijalle. Luottamusmiehet eivät uskalla ongelmaan puuttua koska pelkäävät oman palkkansa puolesta ja ammattiliittoja ei asia kiinnosta. Kohteena on yleensä etelämpää tulleet, ja seuraus on että ammattitaitoiset työntekijät lähtevät muualle ja ne jotka eivät muualta töitä saa, jäävät.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tavanomaista työkulttuuria suomesta ei sen kummempaa ole missään yrityksessä, kuntien tai edes kirkon palveluksessa!

Vallankäyttäjin varpaille
astumisesta on odotettavissa
törkeä painostus, epäasiallinen
kohtelu lopulta irtisanominen
sairauteen vedoten.

Mäkelän tapaus on vain saanut
erityisen paljon julkisuutta ja
ilmeisesti tavanomaista
asiallisemman kohtelun
rikostutkinnan edetessä.

Henkinen painostus kirkonkin
piirissä on suomalainen. ilmiö,
jota pidetään yhtenä tavoitteena
saavuttaa jotain mitä ei tule pitää
alkuukaan hyväksyttävänä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pidetään maaseutu elävänä niin käräjäsalit ne vasta elävänä pysyvätkin:-)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllähän ihmettelin, kun Mäkelä valittiin aikoinaan kunnanjohtajaksi, (Anna Mäkelä on feministinen mediatutkija, entinen Vihreän liiton kunnallispoliitikko) olin 99% varma, että kulttuurierot törmäävät vielä rajusti!
Onko Mäkelä vai kuntapäättäjät väärässä? Varmasti molemmat osapuolet ovat tehneet virheitä, mutta Kauniainen ja Kittilä ovat eri planeettaa eikä mitään onnistumisen edellytyksiä ollut koskaan edes olemassa.

Lappilaista jääräpäisyyttä tuntevana tiedän, että ehdolliset tai ehdottomatkaan tuomiot ei Kittilän päättäjiä hetkauta yhtään.
Sitä ei etelän varikset ymmärrä,

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin, lapissa ei uskota rehellisiin etelän variksiin vaan sisäpiirin kähmijöihin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Viesti poistettu

Jos puoli kuntaa tekee laittomuuksia, niin lusiminen on puolelle kunnalle täysin oikein. Kittilässäkö pitäis hyväksyä oma (kepu)laki piittaamatta siitä, mitä lakikirjassa lukee? Oikein juntta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos laki on kuntapäättäjien puolella, on se hyvä laki.
Virkamiehiä painostetaan laittomuuksiin, koska paikallisten päättäjien edut ovat tärkeämpiä kuin lain noudattaminen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kulttuurierot? Et ole sattunut huomaamaan, että että hallinto-, kunnallis- ja muutkin lait ovat samoja Hangosta Nuorgamiin? Vai meinaatko, että mennään rehellisellä Lapin jätkän tyylillä kuten muuan hiihtäjä aikoinaan?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

EHDOLLISTA!? Eli käytännössä tällaisille konnille tuo ei ole mikään rangaistus. Tuollaisessa luottamusasemassa toimiessaan systemaattinen jokkohyökkäys on aivan poikkeuksellisen törkeää. Lainsäädännössä on selkeästi puutteita.

Jos yrittäjä tekisi vastaavaa, niin linnaan lähtisi jotta heilahtaisi. Laki ei ole sama kaikille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On totuuden torvisella töitä kittilän syytettyjen puolustamisessa. Taitaa tulla shakki ja matti ja lasku perään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (31)

Uutisvirta

49
Kaupunginvaltuusto linjasi: Oulun lukioista ei päätetä osana palveluverkkouudistusta
30
Kiikelin Löylymaailman suunnitelmia kiiteltiin – veneharrastajia huolettaa sataman toimivuus, oululaiset toivovat savusaunaa
25
Trump haluaa luoda Yhdysvalloille "avaruusvoimat" – pelkkä läsnäolo avaruudessa ei riitä takaamaan Yhdysvaltojen puolustusta
19
Oulun kaupunginteatterin ongelmat menivät kirjelmänä hallitukselle – ”Kattava asialista siitä, mitä teatterissa henkilö­kunnan sisällä tapahtuu"
18
Lomallakin kannattaa muistaa nauttia alkoholia kohtuudella, tissuttelu hankaloittaa stressistä ja rasituksesta palautumista
17
Oulun yliopiston tutkimus: Geenivirhe voi aiheuttaa nuoria tappavan sydänlihasfibroosin
17
Kunnat maksoivat palkkoja väärin perustein vuosien ajan – maksettavaksi lankeava summa voi olla yli 10 miljoonaa euroa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Varsinais-Suomen ja Uudenmaan maakunnissa länsituuli on vaarallisen voimakasta iltapäivällä ja illalla, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s. Ahvenanmaan, Satakunnan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Kainuun, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa länsituuli muuttuu voimakkaaksi, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Metsäpalovaroitus on voimassa maan etelä- ja länsiosassa, Etelä-Savon ja Pohjois-Savon maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia.

Metsäpalovaroitus on voimassa maan etelä- ja länsiosassa, Etelä-Savon ja Pohjois-Savon maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

MV lehden kommentointi

182 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Juha Sipilä ehdottomasti jatkoon.

-ei pääse pm:ksi moinen kieroilija, ajanut Suomen katastrofiin Soten, Aktiivimallien, työläisten työaikojen pidentämisel... Lue lisää...
ei jatkoon

Jari ja sarjakuvat

Jari

17.6.

Naapurit

19.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image