Kotimaa

Surmien ei uskota vaikuttavan avustustyöhön Af­ga­nis­ta­nis­sa

Kotimaa 25.7.2014 2:27 | Päivitetty 26.7.2014 3:14
STT

Kahden suomalaisnaisen ampuminen ei todennäköisesti vaikuta avustustoimintaan Afganistanissa, ellei teon motiivista paljastu jotain uhkaavaa. Näin arvioivat alueella toimivat avustusjärjestöt.

Suomen Punaisesta Rististä arvellaan, että ohjeita ja käytäntöjä muutetaan ainoastaan, jos käy ilmi, että ulkomaalaisia avustustyöntekijöitä yritetään erityisesti vahingoittaa.

SPR:n kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Kalle Löövi sanoo, että surmat eivät todennäköisesti vaikuta avustusjärjestöjen toimintaan, koska samanlaisia tapauksia on ollut aikaisemminkin.

Kymmeniä avustustyöntekijöitä on surmattu Afganistanissa sen jälkeen, kun Yhdysvaltain johtamien joukkojen hyökkäys Taleban-hallinnon syrjäyttämiseksi alkoi vuonna 2001. Monet surmatuista työskentelivät kristillisissä avustusjärjestöissä.

Kaksi torstaina ammuttua suomalaisnaista olivat Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen työntekijöitä. He toimivat Heratissa kansainvälisen avustusjärjestön International Assistance Missionin (IAM) tehtävissä.

Kansanlähetyksen lähetysjohtajan Mika Tuovisen mukaan ei ole syytä epäillä, että avustustyö Afganistanissa lopetettaisiin.

- Ainakin kehitysministeri (Pekka) Haavisto sanoi torstaina, että projekteja jatkettaisiin. Tosin jokainen järjestö joutuu itse miettimään, mitä se käytännössä tarkoittaa.

Tuovisen mukaan Afganistan ja sen kansa on tullut monelle Kansanlähetyksen henkilökunnan jäsenelle rakkaaksi.

- Haluamme tukea tätä köyhää ja paljon kokenutta kansaa. Se, mitä tämä konkreettisesti tarkoittaa, täytyy meidän arvioida, kun pääsemme tämän kriisin ensimmäisen vaiheen yli.

Hänen mukaansa IAM on tehnyt avustustyöntekijöiden turvallisuuden takaamiseksi kaiken, mikä inhimillisesti on mahdollista.

KRP on varautunut lähettämään henkilöstöä Afganistaniin tarvittaessa, mutta toistaiseksi niin ei ole päätetty tehdä. Tutkinnasta odotetaan pitkää.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Miten niin? Tarkempaa tietoahan löytyy aikaisemmista uutisista, joihin viitattiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus annetaan tänään klo 12 seuraaviin kuntiin: Kuusamo, Salla, Kolari ja Pelkosenniemi. Metsäpalovaroitus on edelleen voimassa maan etelä- ja keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaan länsiosassa sekä Taivalkosken ja Pudasjärven kunnissa, Kainuun maakunnissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi ja Kemijärvi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Mannerheim oli hieno mies

190 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Antti Rinteen aika

Vaikuttaa siltä, että kävit hakemassa lukuja tilastokeskuksen tms. sivuilta ja tuuppasit ne kommenttikenttään ymmärtämät... Lue lisää...
oho

Jari ja sarjakuvat

Jari

20.5.

Naapurit

22.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image