Kotimaa

Mainos

Suomessa kaksi suurta ar­vo­kul­je­tus­ten hoitajaa

Kotimaa 25.2.2016 13:40
Hannamari Ahonen

G4S ilmoitti, että Suomusjärvellä ryöstöyrityksen kohteeksi joutunut auto oli heidän autonsa. Arvokuljetuksia hoitaa Suomessa kaksi suurta yritystä eli G4S Suomi ja Loomis Suomi.

Keskiviikkona G4S Suomen liiketoiminta myytiin.

Lisäksi on alle kymmenen pienempää yritystä, jotka hoitavat arvokuljetuksia alihankintana isoille yrityksille ja jonkin verran omaa.

– Suomen Pankki kuljettaa omalla kalustollaan rahaa vain omien aluekonttoreidensa välillä. Omille kuljetuksille meillä on tarkat turvallisuusohjeet, mutta emme niitä kerro julkisuuteen. Suomen Pankki ei ohjaa eikä ohjeista arvokuljetusyhtiöitä esimerkiksi siitä, miten monta kuljettajaa heillä on, kertoo Suomen Pankin turvallisuuspäällikkö Erkko Badermann.

Arvokuljetusyritysten autot käyvät kyllä hakemassa rahaa Suomen Pankin tiloista omille sopimuskumppaneilleen.

– Suomen Pankilla on kolme sopimuskumppania, kenen kanssa teemme yhteistyötä eli Automatia Oy, Rekla Oy ja lisäksi meillä on Ålandsbankenin kanssa sopimus. Heillä on taas sopimukset arvokuljetusyhtiöiden kanssa, jotka hakevat rahaa Suomen Pankin tiloista.

Otto- ja TalletusOtto-käteisautomaatteja ylläpitävän ja kehittävän Automatian omistavat Nordea Pankki, OP Ryhmä ja Danske Bank. Rekla Oy hoitaa S-ryhmän rahankäsittelyn.

Badermann korostaa, että Suomessa on erittäin tehokasta poliisitoimintaa.

– Kaikki arvokuljetusryöstöt on saatu selvitettyä ja ennakkotyökin on ollut hyvää.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222

Black Friday -tarjous vain tänään 😎

Kaleva Digi kahdeksi viikoksi kahdella eurolla!
MAINOS
Mainos

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Mainos
Mainos

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Kainuun maakunnassa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Kuusamon kuntaa sekä Simon kunnassa jalkakäytävät ovat aluksi erittäin liukkaita, koska niillä oleva lumi tamppautuu liukkaaksi.

Ajokeli on huono aluksi Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia jäätävän tihkusateen ja lumisateen vuoksi. Ajokeli on huono Lapin maakunnassa sekä seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo lumisateen vuoksi. Ajokeli muuttuu huonoksi huomenna aamulla Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Sopeutumiseläkkeet

Hyvin näyttää kelpaavan muillekin ja jos ei eläke niin sitten vaikka EU -pankkivirka! Lue lisää...
maistuis varmaan mul...

Jari ja sarjakuvat

Jari

19.11.

Naapurit

24.11.

Fingerpori

24.11.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image