Suomen ulkoilmassa tammikuussa havaittu radioaktiivinen jodi oli peräisin budapestiläisestä radioisotoopeja käsittelevästä laitoksesta, kertoo Säteilyturvakeskus Stuk. Jodia vapautui ilmaan, kun tuotantoprosessissa käsiteltiin jodipakkauksia.
Stuk havaitsi kaikilta ulkoilman radioaktiivisuuden valvonta-asemilta 16.--23. tammikuuta kerätyistä aerosolinäytteistä pieniä määriä radioaktiivista jodia. Jodia havaittiin myös osassa näytteitä tämän jälkeen.
Stukin aloittaman selvitystyön ja tiedustelun jälkeen Unkarin atomienergiaviranomainen HAEA aloitti omat selvityksensä.
Jodia havaittiin Suomen lisäksi ainakin Ruotsissa, Norjassa, Saksassa, Itävallassa ja Puolassa.
Suomessa mitatut jodimäärät olivat suuruusluokaltaan miljoonasosabecquereliä kuutiometrissä ilmaa. Määrät ovat niin pieniä, ettei niillä ole vaikutusta ihmisten terveyteen.
Unkarin viranomaisen mukaan jodin tuotantoa ja käsittelytekniikoita on tarkoitus kehittää niin, että vastaavaa ei enää pääsisi tapahtumaan.