Mainos

Sorsastus alkaa - sinisorsakanta vakaa

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos muistuttaa, että kaikkia vesilintuja ei ole nyt niin paljoa kuin sinisorsia. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos muistuttaa, että kaikkia vesilintuja ei ole nyt niin paljoa kuin sinisorsia.
Jussi Nukari/ Lehtikuva
Kotimaa  20.8.2012 | Päivitetty 20.8.2012 | STT Muuta tekstin kokoa -+

Vesilintujen metsästys alkaa tänään kello kahdeltatoista. Poikkeuksena on metsähanhi, jonka metsästystä on rajoitettu. Metsähanhen metsästys alkaa koko maassa vasta syyskuussa. Lisäksi merihanhen metsästys on kielletty Kajaanin, Paltamon ja Vaalan kunnissa.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan tärkeimmän riistavesilinnun sinisorsan kanta on vakaa, mutta monien muiden vesilintujen kanta on jäänyt pitkäaikaista keskiarvoa pienemmäksi. Esimerkiksi tavin ja haapanan kannat ovat keskiarvoa pienemmät, vaikka ne parantuivatkin viimevuotisesta.

Lisäksi jouhisorsan kannan taantuma jatkuu, ja Suomen riistakeskus suosittelee sen metsästyksen välttämistä.

Sorsastukseen osallistuu reilut satatuhatta metsästäjää. Viime vuonna puolet ammutuista vesilinnuista oli sinisorsia. Sorsastuskausi päättyy joulukuussa.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google

Kommentit

3/3 kommenttia

Elmeri
20.8.2012 18:01

Mitä ihmettä ainakin Liminganlahdella 17.8 alkoi offensiivi linnustuspaikoille ja porukat virittivät näkö- ja kuuloaistinsa viskillä, osa jopa konjakilla. Sen näköistä oli Herra seurue, että haulikko oli tukena pystyssä pysymisessä.


Sorsanpojat
20.8.2012 13:49

Eilen näin sorsalla pieniä poikasia, ihmettelin miten tähän aikaan vuodesta voivat olla vielä niin pieniä, miten käy poikasten jos emo ammutaan?


Metsästäjä
20.8.2012 15:14

Paljon on lajeja joiden metsästys alkaa vasta myöhemmin.


Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat » | Kotimaa Down Up
Mainos
Pääuutiset
Mainos
stats-image
Takaisin ylös