Sokerin syöntiä suit­si­taan

Valtionvarainministeriö on perustanut työryhmän tutkimaan sokeripitoisten tuotteiden nykyisen valmisteverolain epäkohtia ja uudistusmahdollisuuksia. Selvitystyölle on annettu aikaa marraskuun loppuun.

Kalajokisen Eija Tuovisen mielestä karkit ovat kalliita. Suurkuluttajaksi tunnustautuvan Tuovisen ostokäyttäytymiseen hinta ei kuitenkaan vaikuta.

"Työryhmä selvittää, tulisivatko esimerkiksi keksit ja kakut saman verotuksen piiriin. Nyt on puhuttu paljon vääristyneestä kilpailusta, kun samassa hyllyssä on ollut sokeripitoisia tuotteita, mutta verotus on ollut eriarvoista", sokeriverotyöryhmän puheenjohtaja Tanja Nurmi kertoo.

Työryhmällä on selvitettävänään myös sokerin eri muotojen verotus. Esimerkiksi makeutusaineet ovat tutkittavien listalla.

"Mitään johtopäätöksiä ei voi vielä tehdä, tilanne on täysin auki. Edessä on vielä monta vaikeaa kysymystä."

Lue lisää sunnuntain Kalevasta!

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä