Soinin päätös paljastui, kun hän kieltäytyi vastaamasta ruotsin kielellä toimittajien kysymyksiin tänään eduskunnassa.
Päätöksen taustalla on hämminki, joka syntyi, kun Soini presidentinvaalin ensi kierroksen jälkeen vihjasi Ylen ruotsinkielellä tehdyssä haastattelussa äänestävänsä toisella kierroksella Pekka Haavistoa.
Soinin hapuilu oikeiden sanojen löytämisessä ei silloin mennyt ihan kohdalleen ja maailmalle lähti toisenlainen viesti kuin hän myöhemmän selityksensä mukaan oli tarkoittanut.
-- Rankaisen itseäni huonosta ruotsin kielen taidostani. Sen vuoksi presidenttikannastani syntyi epäselvyyttä, Soini kirjoitti myöhemmin plokissaan.
Hän kertoi aloittavansa nyt kieliopinnot.
-- Koska en näköjään osaa tehdä itsenäni ymmärrettäväksi ruotsin kielellä, niin minä treenaan ja katsotaan sitten vaalien jälkeen, miten se sujuu.

Kommentoi
Taidan minäkin käydä heti maanantaina sanomassa pomolle, että minun kv-projektit loppui tähän.
Hyvä Timo ! Tuo on sitä perussuomalaisuutta...paitsi että kohta meidän jokaisen on osattava venäjää. Näitä "city-viherpiiperoita" eli "loisia" näkyy ottavan luonnolle, kun niin kovin "akiteeraavat" näillä sivuilla.
Soini sievistelee. Todellinen syy on Dragsvik ja toinen se tosiasia, jota itse puolustan eli Suomessa olisi heti aloitettava venäjän pakko-opetus ja pakkoruotsi pitäis poistaa. Nytkin Kontiorannalla oli valtaosa mc-kisojen katsojista venäläisiä, samoin kaupoissa Hgissä ja Lappeenrannassa. Onhan se kummaa kun ei tähän maahan saada järjestystä
Parempi ruveta opiskeleen Venäjää ku hallitus ajaa meidät konkurssiin!
Soini puhunut ihan asiaa kun Pekkaa aikonut äänestää. Hyvä Timo! Näin se sivistyskieli saa ihmisessä kummia aikaan.
Hapuilua tai ei, Soini teki uransa pahimman virheen menemällä Niinistön taakse. Seuraavat vaalit näyttävät.
Luulin jo, että Timo Soini teki suomalaisen miehen teon protestiksi varuskuntalakkautuksista ja Dragsvikin paremman väen varuskunnan säilymisen takia. Mutta ei vaan töppää samalla lailla kuin meikäläinenkin mokoman kielikangertelun vuoksi.
Minusta on ihan oikein ilmoittaa, että minä en puhu ruotsia "Ja talar inte svenska!". Näin se, joka aikoo häntä haastatella, voi varata mukaansa tulkin. Silloin kun käyttää äidinkieltään voi olla varma siitä, että käyttää oikeaa sanaa oikeassa merkityksessä, eikä tule väärästä sanavalinnasta johtuvia väärinkäsityksiä. Oletteko muuten koskaan tärkeää lausuntoa antavan ulkomaisen päämisterin tai valtion päämiehen kuulleen käyttävän tärkeää lausuntoa antaessaan muuta kuin äidinkieltään. Meillä yritetään lipoa joka suuntaan ja mielistellä vieraita antamalla lausuntoja englanniksi, ranskaksi, saksaksi, ruotsiksi jne ja usein syntyy väärinkäsityksiä.
Ojentakaa nyt hyvät ihmiset Timolle jotain sokeripitoista.
No jo on. Aikuinen mies. Jörö Paavosta (Lipponen) päästiin eroon niin tilalle tuli Törö Timo. Hävettää. Tällaiset päättäjätkö edustavat Suomea ulkomailla?
!0 pistettä ja papukaija merkki Soinille. Suomessa täytyy pärjätä Suomen kielellä, sanokoon kukkahattutädit mitä tahansa.
Miksi Suomen poliitikot,ei puhu Ruotsin- Suomalaisten oikeuksista??
Krhm.. no ei ne ruotsia puhuvat paljoa menetä. Joskus tuli hourailtua, että Soini meinaa yleispuolueen leipoa PErsuista, mutta tämmöinen temppu ja kommenteista päätelleen kansaan puree, että ei taida olla hätää.
Soinin repertoaariinhan kuuluu kokonaista neljä lausetta. Luulisi, että ne opettelesi ulkoa vaikka kiinaksi.
jos kaksikielisyys onkin repinyt meitä kahtia ja nyt ois hyvä aika tietää mikä on Suomen kieli.
Ehdotan, että Soini lopettaisi puhumisen kokonaan.
Hyvä Timo.Se on harva ihminen joka uskaltaa tehdä tälläisia päätöksiä.Opettele vain ruotsinkieltä sillä pärjää hyvin norjassa.Kalareissuilla minäkin puhun norjassa ruotsia ja hyvin tulen toimeen,tosin eräs torikauppias sanoi kautokeinossa,että sano heti alkajaisiksi, että olet suomesta.En tiedä mitä tarkoitti.
Soini on toisinaan niin kovin lapsellinen.
Suomessa puhutaan suomea, eikä muita kieliä tarvitse osata, sanokoot kotihurrit mitä haluavat.
Hienoa Soini, Suomessa suomen kielellä. Muuten Dragsvik olisi pitänyt sulkea!