SK:n kysely: Na­to-kan­na­tus li­sään­tyi vii­kos­sa

Nato-jäsenyyden kannatus on lisääntynyt viikossa neljä prosenttiyksikköä, ilmenee Suomen Kuvalehden kyselystä.

Nato-jäsenyyden kannatus on lisääntynyt viikossa neljä prosenttiyksikköä, ilmenee Suomen Kuvalehden kyselystä. 22 prosenttia haastatelluista kannattaa liittymistä Natoon ja 62 prosenttia vastustaa sitä.

Maaliskuun alussa eli viikkoa aiemmin tehdyssä kyselyssä 18 prosenttia kannatti jäsenyyttä ja 66 prosenttia vastusti. Muutos ei mahdu enää virhemarginaaliin.

Kysely teetettiin Taloustutkimuksella 10.-13.3. Siihen haastateltiin tuhatta suomalaista.

Selvimmin Ukrainan tapahtumat ovat vaikuttaneet kokoomuslaisiin, joista maaliskuun alussa 37 prosenttia oli Naton kannalla ja tuoreessa kyselyssä 54 prosenttia.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki on kritisoinut Suomen oikeiston tapaa käyttää Ukrainan tilannetta tekosyynä Natoon liittymiselle.

- Oikeistomme sotahaukat esittävät, että kriisi Krimillä tekisi jälleen ajankohtaiseksi Suomen sotilaallisen liittoutumisen ja aivan erityisesti puolustusmäärärahojen lisäämisen. Kaikkein kiivaimmissa puheenvuoroissa on jopa vaadittu paluuta jalkaväkimiinojen käyttöön, hän kirjoittaa blogissaan.

Arhinmäen mukaan innokkaimmille Naton kannattajille mikä tahansa tapahtuma maailmassa kelpaa syyksi luopua sotilaallisesta liittoutumattomuudesta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä