Sipilä lensi taas – tällä kertaa he­li­kop­te­ril­la Sei­nä­joel­le ja Ouluun

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on lentänyt itse helikopterilla Seinäjoelle, jossa hän osallistuu ainakin maatalousnäyttelyyn ja biotalous- ja vastuullisuusseminaariin.

Juha Sipilä on vaihteeksi lentänyt helikopterilla. Tiistaina Sipilä lensi Turkuun.
Juha Sipilä on vaihteeksi lentänyt helikopterilla. Tiistaina Sipilä lensi Turkuun.
Kuva: Shoja Lak

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on lentänyt itse helikopterilla Seinäjoelle, jossa hän osallistuu ainakin maatalousnäyttelyyn ja biotalous- ja vastuullisuusseminaariin. Matka jatkuu vielä helikopterilla Ouluun tapaamiseen arktisen alueen kestävästä kehityksestä. Pääministeri ehti tavata myös yleisöä ennen tilaisuutta.

Vuonna 2013 Sipilä oli kulkenut Seinäjoen maatalousnäyttelyyn häkäpönttöautollaan, mutta enää se ei ollut mahdollista. Sipilä on myynyt häkäpönttöautonsa.

Aiemmin tällä viikolla Sipilä lensi itse Helsingistä Turkuun, kun hän oli vähällä jättää eroilmoituksen tasavallan presidentille Naantalin Kultarannassa. Näin ei kuitenkaan tarvinnut lopulta tehdä, koska perussuomalaisista irtaantunut Uusi vaihtoehto -ryhmä jatkaa hallituksessa.

Sipilä kommentoi Seinäjoella lyhyesti sitä, milloin hän tiesi perussuomalaisten jakaantumismahdollisuudesta.

- Se on ihan ufo-juttu, että olisi tiennyt jakautumisesta jo touko-kesäkuun vaihteessa. Jos jollakin on hallituksessa ollut siitä tietoa, minulle tieto ei ole kulkeutunut. Viime sunnuntaina kuulin liikehdinnästä perussuomalaisten sisällä, Sipilä kertoi.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä