Sipilä johtaa ta­ka­ri­vis­tä

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä pysyy eduskunnan täysistuntosalissa jatkossakin takarivillä, vaikka hänet valittiin viime lauantaina puolueen uudeksi puheenjohtajaksi.

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä pysyy eduskunnan täysistuntosalissa jatkossakin takarivillä, vaikka hänet valittiin viime lauantaina puolueen uudeksi puheenjohtajaksi.

Keskustaryhmässä noudatetaan salin istuntojärjestyksessä perinteisesti parlamentaarista ikää aakkosjärjestyksessä.  Pisimpään eduskunnassa olleet kansanedustajat istuvat salin etuosassa lähimpänä puhemiestä.

Sipilä aikoo kunnioittaa ryhmän käytäntöä.

"Ensimmäisen kauden kansanedustaja pysyy näin ollen salissa takarivissä, vaikka asema olisi mikä", Sipilä toteaa.

Sipilän eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan tehtävistä vapautuva paikka täytetään normaalisti vuodenvaihteeseen saakka.

Sipilän mukaan hänen asemansa puolueen puheenjohtajana ei liioin muuta jo tehtyjä edustuksia valiokunnissa.

Tässäkin noudatetaan Sipilän mukaan parlamentaarista ikää ja jossain määrin edustajien omia toivomuksia ja vahvuuksia.

"Henkilövaihdoksia keskustalaisten valiokuntapaikkoihin saattaa tulla, mutta ne eivät liity keskustan puheenjohtajavalintaan", Sipilä kertoo.

Keskustan kansanedustaja ja pitkäaikainen ministeri Paula Lehtomäki on vastikään palannut äitiyslomalta. Valiokunnissa tapahtuvat henkilövaihdokset liittyvät hänen paluuseensa.


Ilmoita asiavirheestä