Kaikki suomalaiset voivat saada sikainfluenssarokotuksen maaliskuuhun mennessä, arvioi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).
Epidemian huippu on takana, mutta rokotussavottaa riittää vielä kuukausiksi, sillä yli puolet väestöstä on tällä hetkellä ilman suojaa. Viranomaiset kehottavat painokkaasti kaikkia hakemaan rokotteen, sillä se voi estää huhti-toukokuuksi ennustetun toisen aallon tuloa.
Suomeen saapuu kaikkiaan yli viisi miljoonaa rokoteannosta, ja viimeistenkin pitäisi olla maaliskuussa kuntien ja työterveyshuollon jaettavissa. Rokotteita jaetaan todennäköisesti vielä maaliskuun jälkeenkin, sillä kiivaan piikitystahdin odotetaan laantuvan. Vuodenvaihteen jälkeen rokotusvuorossa ovat terveet aikuiset, eikä heidän osaltaan ole viranomaisten mukaan enää tulenpalava kiire.
Epidemia-aallon vetäytyessä huolena on kuitenkin rokotushalujen katoaminen. THL:n mukaan koululaiset ja työikäiset ovat hakeneet rokotteita melko aktiivisesti, mutta 18–24-vuotiaat eivät innostu piikeistä. Nuoriin kohdistuva tiedotuskampanja kaipaa lisäpotkua, sillä nuoret matkustavat joulun aikana myös maailmalle, jossa sikainfluenssan toinen aalto jo jyllää.
– Nuoriso ei pelkää ottaa riskejä. He eivät käytä pyöräilykypärääkään, vertasi johtaja Tapani Melkas sosiaali- ja terveysministeriöstä tiedotustilaisuudessa torstaina.
Viranomaiset ja viestimet suurennuslasin alle
THL:n ylilääkärin Terhi Kilven mielestä rokotteiden kannattavuutta lisää se, että niiden turvallisuus on todettu tutkimuksissa erittäin hyväksi. Vakavat oireet ovat hyvin harvinaisia, ja haittavaikutukset ovat tavanomaisia muihin influenssarokotuksiin verrattuna.
Tiedotustilaisuuteen osallistui myös peruspalveluministeri Paula Risikko (kok.), jonka mukaan seuraavaksi on arvioitava kriittisesti epidemian aikaisen toiminnan onnistumista. Risikon mukaan suurennuslasin alle joutuvat sekä kuntien ja valtion työntekijät että viestimien edustajat. Myös muut tahot korostivat arvioinnin tärkeyttä, sillä aiemmin vastaavaa tilannetta ei ole Suomessa ollut.
– Niin pian kuin mahdollista järjestämme kriittisen itseruoskintaseminaarin avaintoimijoille, muotoili ylijohtaja Juhani Eskola THL:stä.

Kommentoi
minä ainakin jätän sen ottamatta sen tähen, ettei minulla ole diagnosoitu elohopean puutetta
Moni jättää rokotteen ottamatta, koska pahin on hetkellisesti ohi ja media ei enää uutisoi taudista. Nyt kaivattaisiin viranomaisilta asiapitoista tietoa kovasta ja sitä miksi rokote kannattaa ottaa sekä uutisointia jo rokotetuista ja rokotetutkimustuloksista. Jotta saadaan ihmiset ottamaan rokote.
" yli puolet väestöstä ilman suojaa"... En minä ainakaan kun minulla on normaalisti toimiva immuunipuolustus. Ja se on paras suoja muitakin viruksia vastaan, muuttuu virusten muuttuessa. Rokotusta en ota!
Alkaa olla Suomen nuorisossa omilla aivoilla ajattelevia kaikesta päätellen! Jotain toivoa tämänkin kansan tulevaisuudesta. Ei enää virkamiesten puheet paljon puntarissa paina.
tuo ei kyllä ollut mikään arvio vaan uhkaus
Mielenkiintoista vaan, että minkä takia esim. Saksa luopuu kokonaan kyseisestä sikaroketteesta?? Aatteleppa omilla aivoilla. Esim Saksassa vain noin 5% väestöstä on ottanut myrkkyrokotteen ja nyt siellä äimistellään, että mihin piruun käyttämättä jäänyt, kallis ongelmajätesatsi dumpataan?? Kaikesta päätellen Suomen osavaltio on WHO:n koekenttää, silläkin perusteella, millä paatoksella myrkkypiikkiä rahvaalle tyrkytetään. Ja oikein lääkärien suulla. Ettei jäljet johtais sylttytehtaaseen...??
Miten on mahdollista, että "PANDEMIA" (=laajalle levinnyt helposti tarttuva vakava tauti) on liikkeellä, mutta vain aniharva henkilökohtaisesti tuntee jonkun tautiin todetusti sairastuneen. Vakavan taudinhan pitäisi kaataa ihmisiä kuin heinää. Henkilökohtaisesti mielipiteitä kuullaan ainoastaan niiltä, jotka ovat hairahtaneet rokotteen ottamaan ja sairastuneet sitten sen jälkeen.
Otappa nyt Terhi Herhiläinen sinäki ihan vaan rauhassa äläkä hösyä siinä, joo...ja ja lähetään tuota ihan siitä...siitä liikkeelle että velipojalla o yhä se angiina..eiku siis Anglia, jonka se osti huutokaupasta vuonna -78. Ja siinä on se lastu keulassa..ei perunalastu ku semmonen toisenlainen lastu..niin että se kulukee melekeen kahhtasattaa...ei ei velipoika ku se Anglia.. Ja kuppi-istuimet siinä on ja Lucasin sähkölaitteet. Ja jos sikainfluenssaa potilaille pukkaa niin sovitaanko että kokkeillaan eka Pepantteenia ottaan ja pottuvarpaat iteaalisitteisiin ja morffiinia tarvittaissa. Ja jos ei sillä lähe niin tuommoienn kahen viikon loma Puketissa vois olla sopiva ratkasu
Aallon harjalla...Mikki Merihädässä...
Väestörekisterikeskuksen ois hyvä seurata Suomessa syntyvien lasten määrää joulukuusta 2009 joulukuuhun 2010. Eikö sen pitäisi kieppua sielä 55 000 ja 60 000 välissä? Kannattais seurata myös muutaman seuraavan vuoden synnytysmääriä, rupeeko ne painumaan alle 50 000? Myös terveenä syntyvien määrää ois hyvä tsiikailla
Joka vuosi uusi piikki uudelle flunssalle. Tehosteet päälle ja joka myös joka "aaltoon" erikseen. Kohtahan tässä voi alkaa päätoimiseksi rokotettavaksi. Ei siinä hommassa järki paljoa päätä palele.
THL vissiin luulee että toisella puolen Suomea elää rokotettujen joukko, ja toisaalla rokottamattomat, ja heitä eroittaa muuri eikä heillä ole mitään viestimismahollisuuksia keskenään. THLn ois hyvä ottaa huomioon ettei näin välttämättä ole, vaan rokotetut elävät rokottamattomien keskellä varoittavina esimerkkeinä
Eipä tule rokotusta meikäläisen käsivarteen!
Lupaillaan? Mitäs uutisointia se tuollainen on? Miten ihmeessä myrkkyruiskeen voi luvata? Kyllä kyse on enemmänkin pelottelusta ja pakottamisesta. Tämä sikashow viimeistään todisti meille ihmisille, että meidän on pakko ottaa terveydenhuoltomme takaisin omaan hallintaamme. Ei tuosta tule yhtään mitään, että korruptoitunut eliitti muka huolehtii meistä. Tilasivat 10 miljoonaa sikakallista myrkkypiikkiä meidän rahoilla ja nyt sitten yrittävät tuota litkua meihin väkipakolla pumpata. Ei näin, ei todellakaan näin.
Minä vuonna? Ei tule infoa tarpeeksi tai tulee viiveellä. Ei uskalla ottaa ilman todellista tietoa rokotteen sivuvaikutuksista ainakaan aivan lähikuukausina.
Armeliaasti yritetään mainostaa rokotetta joka tuutista, kun valveutuneet kansalaiset ottavat selvää asioista, eivätkä rokotetta selvästikään halua. Joku on ilmeisesti huomannut, että suurin osa jo ostetusta rokotteesta on jäämässä käsiin.
No enpä usko, että näin on. Eikös se pitänyt se toinen aalto tulla, jossa on possunuha muuntunut niin, ettei tätä rokotetta pitää muutta ja aloittaa taas riskiryhmistä ?
Nuo TEHLin möläykset ovat parempaa viihdettä kuin Jopen sketsit
Entä jos en halua rokotetta, silloin rokotetaan kaikki muut paitsi minut?
En ota.