Oulussa Rajakylän terveysasemalla rokotettiin tänään ensimmäisiä oululaisia odottavia äitejä sikainfluenssaa vastaan. Tällä viikolla Rajakylässä piikin saa 40 yli 35. raskausviikolla olevaa naista. Neuvolassa vuoroaan odottavien äitien tunnelmat olivat hieman epätietoiset. Rokotuksen otto oli mietityttänyt monia ja sivuvaikutukset epäilyttivät.
"Minulle oli selvä asia, että otan rokotuksen. Mutta vähän hirvittää, tuleeko rokotuksesta jotain sivuvaikutuksia", kymmenettä lastaan odottava Minna Alakärppä kertoi. Huolta lievensi se, että Alakärpän kaksi siskoa ovat jo saaneet rokotuksen, eikä heille tullut normaalia rokotusreaktiota kummempia oireita.
Neuvolasta soitettiin naisille, kun tieto rokotusten ajankohdasta selvisi. Kolme asiakasta kieltäytyi ottamasta rokotetta.
Ylilääkäri Päivi Hirsso kertoo, että Oulun kaupungin terveydenhuollossa erityisesti lääkärit ovat olleet aktiivisia rokotusten ottajia. Yksittäisiä tapauksia on, joissa rokotuksesta voidaan joutua keskustelemaan.
Oulun kaupungin hoitohenkilökunta pyritään rokottamaan tällä viikolla. Ensi viikolla rokotetaan kotihoidon työntekijöitä, joissa on paljon myös yksityisen sektorin työntekijöitä.
Lue lisää keskiviikon Kalevasta!