Dagens Nyheter -lehti on kirjoittanut, että WHO päätti pandemialuokituksesta kuultuaan kansainväliseen rokoteteollisuuteen kytköksissä olevia asiantuntijoita. Lääketeollisuus sai solmittua miljardien rokotesopimuksia eri maiden kanssa.
H1N1-influenssa ollutkaan niin vaarallinen kuin pelättiin ja useat maat ovat peruneet tai vähentäneet sikainfluenssarokotetilauksiaan. Samalla ovat heränneet epäilyt siitä, että sikainfluenssan luokittelu pandemiaksi tapahtui rokotteita valmistavan lääketeollisuuden manipuloinnin seurauksena.
Aamulehden mukaan Euroopan neuvoston terveystoimikunnan puheenjohtajan, epidemiologi Wolfgang Wodargin mielestä tapaus on yksi aikamme suurimmista lääketieteellisistä skandaaleista. Se on vesittänyt pandemia-käsitteen ja horjuttanut vakavasti luottamusta WHO:ta kohtaan.

Kommentoi
Mahtavaa, hyvä suomi! Intian ja muiden maiden uutiset raportoivat meidän korruptiosta ja siitä, että muualla myydään piikkejä pois. Täällä lehdet jauhaa risikon mainostempauksesta.
"No jos se olisi ollut paljon tappavampi, niin johan olisi kansa taas valittanut ja syyttänyt. Inisijät eivät ole mihinkään tyytyväisiä, olisivat edes hiljaa!" mihin olet tyytyväinen. siihen että olet saanut pistoksena jotain ainetta elimistöösi ilmeisesti lääkeyhtiöiden ahneuden takia. en olisi asemassasi mitenkään ylpeä, päin vastoin voisi olla hyväksikäytetty olo. nauru pääsee kun keväällä rokotetut alkavat sairastella kovaa influenssaa.
Täyttä kusetusta koko rokotustouhu. Sitä on varmaan kaikkien jo nyt kusetettujen vaikea hyväksyä. Kuinkahan monta rokotetta Teidän vielä pitää ottaa enenkuin te tajuatte sen.
vastine EI kiitokselle: Mutta sellainen helpotus on kuitenkin luvassa että eläinlajit vähenee koko ajan. Joten myrkkytehtaat ei ehi lopultakaan käydä läpi niin monta elukkaa ku mitä nyt on olemassa.
Ketkähän sen rokotteen on todenneet turvallisiksi, varmaan kaikki muut paitsi sen kokeilijat....eikö käyttäjiltä ole kysytty mitään siis?
Yksikin piikki on liikaa. Joka haluaa vuosittaiseen rokoterumbaan ja haluaa menettää oman vastustuskyvyn niin ottakaa ihmeessä piikki tai vaikka kaksikin. Kannattaahan se rokote ottaa vaikka ei olisikaan kunnon tautia, sehän se oli alkuperäinen lääkeyhtiöiden tarkoituskin. Koska normaaliin kausiflunssaan ei saatu tarpeeksi menekkiä rokotteille niin siitä alkoi lintu ja sika ja onpa puhuttu jo koirien keuhkosairauksista. Tämä turha uhkailu ei varmaan tule loppumaan sillä kyllä eläinlajeja riittää....
lähihoitajalle jospa sairastitkin influensan etkä saanut sitä sairauttas rokotteesta ehkä rokotteen teho ei vielä ollut vaikuttanut
No niin, olettetavaahan tämä oli, että alkaa selittely, kun "ei sitä epidemiaa tullutkaan". Ainakin saatiin ihmiset pesemään kätensä, olemaan tulematta töihin sairaana jne. Jos ei mitään ns. kohua olisi ollut, todennäköisesti epidemiakin olisi ollut pahempi. Onko tilanne todella se, että tekee mitä tahansa, niin aina ruikutetaan. Olkaa tyytyväisiä, että näin vähällä päästiin.
rahastukselta se haisi alusta lähtien, joten en ottanut piikkiä. mielialapillereitä kaupataan ihan samalla tavalla, keksitään jopa uusia sairauksia. uskomatonta pelleilyä rahan ahneilta ihmisiltä. lääkäriin ei kannata enää luottaa, ovat lahjottuja kaikki.
Kyllä rokote silti kannattaa ottaa ja suojata itsensä ja läheisensä taudilta. Sillä tauti voi olla vakava kaikkine jälkitautineen ja mitä todennäköisemmin se toinen aalto tulee jo keväällä. Rokote on todettu turvalliseksi, haittavaikutukset normi kausi-influenssa rokotteen luokkaa. Rokotteen sisältämät ainesosat käytössä testattu muissa rokotteissa ja itse sikarokotteenkin olemme me suomalaiset jo itse testanneet, kun jo noin puolet väestöstä on jo piikin ottaneet. Ja se, että WHO itse on pyytänyt tätä tutkimusta puhuu mielestäni sen asian puolesta, että he pitävät pandemia luokitusta oikeana. Ei saa vähätellä taudin vaarallisuutta sillä yksikin turha kuolema on liikaa, varsinkin silloin kun se sattuu omaan lähipiiriin. On helppo vähätellä silloin, kun joku tuntematon on tautiin menehtynyt.
Aivan kuin 90 luvun lamakuprussa. "Parempi maksaa, kuin hakea syyllisiä (aika peittää jälet)."
Tuloskin on jo selvillä, kaikki meni niinkuin pitikin ja isohko summa rahaa vaihtaa taskua.
Hieman oma kokemukseni päinvastainen, tulin rokotteesta tosi sairaaksi enkä ole siitä vielä toipunut! Parempi olisi sairastaa tauti jos on tullakseen niin saa paremman vastustuskyvyn. Kun muistelen joskus opiskelemaani niin eikö turhalla rokottamisella voi olla pahat seuraukset muuntautumiskykyiseen virukseen?
Lääketeollisuus tarvii rahaa ja tyhmät maksaa. Sairauksia, luokituksia tulee keksiä ja jo olemassa olevia raja-arvoja laskea jotta pillerit tekee kauppansa
Kyllähän tuo sen verran rankka tauti oli, että en ole ollenkaan pahoillani WHO:n toimista. Vieläkään en ole jälkiseuraamuksista kunnolla toipunut, vaikka marraskuun alussa sairastin. En ole koskaan ollut yhtä sairas, vaikka muutamia influenssia on tullut aiemminkin sairastettua.
10.31: Näin se vain menee valitettavasti. Verrattavissa pankkimaailmaan jossa etiikka ja moraali on hyvin kaukana oikeista menettelytavoista.
Tällaisissa asioissa luottamus on varsin tärkeää. Erittäin ikävää, jos tautiluokitus on "järjestetty" lääketeollisuuden puolelta. Toisaalta, jos mitään ei olisi tehty ja tauti olisi ollut tuhoisampi, niin silloin olisi syytetty vähättelystä. Aikoinaanhan viranomaisia syytettiin siitä, ettei tsunamivaraa otettu vakavasti ennen tuhoisaa tapahtumaa. Päivästaisessa tilanteessa olisi varmaan haukuttu liiasta herkkyydestä... Rokotuksen otan kaikesta huolimatta.
Suomalaiset taulapäät eivät vieläkään usko tätä vaan rokotetta miltei pakotetaan kansalle. Tai niin, mikä THL:n osuus on tässä huijauksessa ja liiottelussa. Tuskinpa se suhtautuu kriittisesti koska lääkefirmat rahoittaa sitä. Siitä tämä hysterian ja pakkorokottamisen into varmaan johtuu. Raha teettää tällaista. En luota enää tippaakaan THL:n puheisiin tai ohjeisiin vaan ne menee suoraan taivaan tuuliin.
No jos se olisi ollut paljon tappavampi, niin johan olisi kansa taas valittanut ja syyttänyt. Inisijät eivät ole mihinkään tyytyväisiä, olisivat edes hiljaa!
Tämähän on aivan selvä juttu. Lääketeollisuus tätä pandemiaa markkinoi, olikohan WHO:n porukkaa myös "vähän" voideltu? Tämä on syytä selvittää.