Sukupuoliyhteys lähisukulaisen kanssa on tuonut vuosien vankeustuomion keski-ikäiselle naiselle.
Oulun käräjäoikeus katsoo, että 41-vuotias nainen on syyllistynyt törkeään lapsen seksuaalisen hyväksikäyttöön, sukupuoliyhteyteen lähisukulaisten kesken, sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämiseen ja seitsemään petokseen. Hän muun muassa tilaili verkkokaupoista vaate- ja sisustustuotteita puolisonsa henkilötiedoilla.
Oikeus langetti naiselle kolmen vuoden ja kolmen kuukauden mittaisen ehdottoman vankeusrangaistuksen.
Seksuaalirikokset tapahtuivat viime syyskuussa. Käräjäoikeuden mukaan 33-vuotias mies yllytti naisen seksuaalirikoksiin, minkä lisäksi mies piti myös itse hallussaan sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaa lasta esittävää kuvaa.
Oikeus langetti miehelle pidemmän, kolmen vuoden yhdeksän kuukauden vankeusrangaistuksen. Hänen tuomiotaan kovennettiin aiemman rikostaustan vuoksi.
Syyte törkeästä raiskauksesta hylättiin
Syyttäjä vaati naiselle tuomiota myös törkeästä raiskauksesta ja miehelle yllytyksestä siihen, mutta oikeus hylkäsi syytteet. Tuomioistuimen mielestä heidän tekonsa ei täytä sekä törkeän raiskauksen että törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistöä. Näin ollen se päätyi tuomitsemaan heidät törkeästä hyväksikäytöstä ja yllytyksestä siihen.
Uhri vaati syytetyiltä erilaisia korvauksia yhteensä 22 500 euroa. Käräjäoikeus päätti määrätä heidät maksamaan henkisestä kärsimyksestä 12 000 euroa ja tämän oikeuskulut.
Heidät molemmat on vangittu.
Myös toista miestä syytettiin sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta. Oikeus hylkäsi syytteen. Sen mielestä hän ei syyllistynyt tahalliseen rikokseen, sillä hän ei tiennyt saamiensa kuvien laadusta.
Uhrin yksityisyyden suojelemiseksi oikeus määräsi oikeudenkäyntiasiakirjat ja hänen henkilöllisyytensä salassapidettäväksi 60 vuoden ajaksi. Se kertoi ratkaisustaan julkisella selosteella.
Kaleva ei julkaise tuomittujen nimiä uhrin tunnistumisen ehkäisemiseksi.