Suurimman oppositiopuolueen Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne suhtautuu nuivasti hallituksen esityksiin, joiden tavoitteena on patistaa työttömiä aiempaa nopeammin uusiin töihin.
Rinne sanoo, ettei työministeri Jari Lindströmin (ps.) esittämillä toimilla synnytetä Suomeen yhtään uutta työpaikkaa. Hänestä hallituksen esitykset perustuvat väärälle olettamalle siitä, että työttömät eivät haluaisi töihin.
Hallitus muiden muassa esittää, että työtä pitäisi ottaa vastaan, vaikka palkka työnhakukustannusten vähentämisen jälkeen jäisi pienemmäksi kuin työttömyysturva.
Rinne sanoo, että ansioturva leikkautuu nykyiselläänkin nopeasti tulojen noustessa, eikä se vastaa työstä saatuja palkkatuloja.
– Kyllä jollakin tavalla ansioturva täytyy pitää ansioturvana, Rinne sanoo.
Rinnettä myös epäilyttää, mitä niin sanotun ammattisuojan heikentäminen käytännössä tarkoittaisi.
Hallituksen esityksen mukaan työttömän tulisi heti hakea muitakin kuin oman alan töitä, jos omalla alalla ei ole avoimia työpaikkoja. Nykyisellään TE-toimisto ei voi poistaa kolmea kuukautta kestävää ammattisuojaa, vaikka työnhakijan oman alan töitä ei olisi tarjolla.
– Esimerkiksi ne, jotka ovat huomanneet, että kirjanpainajan työt ovat vähentyneet, ovat jo kouluttautuneet uudestaan, Rinne sanoo.
Rinne ennakoi, että hallituksen toimista syntyy eduskunnassa tiukka vääntö. Hän muistuttaa, että nyt esitetyt toimet eivät ole ainoita, joilla työttömiä rangaistaan. Hallitus on myös lyhentämässä ja leikkaamassa ansiosidonnaista työttömyysturvaa.
– Sdp ei pidä tässä mielipidettään piilossa, Rinne vakuuttaa.